Rotorua & Taupo

Ihastuin Rotoruaan heti bussista ulos astuttuani. Ihastuin myös hostelliini ensisilmäyksellä. Asiaan mahdollisesti vaikutti hyvinkin paljon se, että olin yksin 8 hengen huoneessa. Ja huoneessa oli kaiken lisäksi omaksi vessa ja suihku! Ainoa hostelli missä koskaan on näin ollut kohdallani. Olin erityisen hyvällä tuulella myös siksi, että ennen Matamatasta bussiin hyppäämistäni olin käynyt ostamassa kameralle uuden laturin. Kouraisihan se budjetista ison palasen, mutta mielenrauhan saamiseksi sitä on toisinaan valmis uhraamaan enemmän kuin uskoisikaan.

Hostellin lähettyvillä leijaili rikistä johtuva kananmunan tuoksu. Kyllä tiesi lähestyvänsä geotermisia alueita. Joidenkin mukaan haju muistuttaa mätää kananmunaa, mutta minun mielestäni se vaikutti enemmänkin keitetyltä kananmunalta, eikä edes ollut kovin voimakas.

Rotorua tunnetaan geotermisestä aktiivisuudestaan ja maorikylistään. Jotta noita ihmeitä pääsee näkemään, joutuu pulittamaan vähintään $30 (n. 18,40€). Geotermisiä puistoja on alueella useampia, mutta vain yksi kävelyetäisyydellä kaupungista. Sinnepä siis itsekin suuntasin, vaikka se lysti maksoikin $45. Se olisi itseasiassa maksanut enemmänkin, mutta kiva myyjätäti löysi minulle alennuksen hostellini kautta, vaikka en sitä edes kysynyt.

Lähdin heti aamusta liikkeelle ja kävelin parin kilometrin päähän Te Puia-nimiseen puistoon. Siellä oli yllättävän vähän ihmisiä ja monissa paikoissa sain valokuvailla ihmetyksiä ihan yksinään. Olin aina kuvitellut geysireiden ja kuumien lähteiden sijaitsevan jossain kallioilla, mutta nämä tupruttivat keskellä metsää.

Maoritaidetta

Maoritaidetta

DSC_7780

DSC_7787 DSC_7843 DSC_7794 DSC_7775 DSC_7872

DSC_7953 DSC_7959

DSC_7887

Puistossa oli myös kiiwilintuja, mutta ne olivat pimeässä huoneessa, jossa ei saanut valokuvata salamalla. Osa paikoista oli suljettu, kuten maorikylä ja toinen geysir, mikä oli tietysti pettymys tuolla rahasummalla.

DSC_7950 DSC_7998 DSC_8024 DSC_8045 DSC_8064 DSC_8048 DSC_8008

Puiston kävelin läpi kolmessa tunnissa ja hostellille päästyäni jalat huusivat jo hoosiannaa. Halusin kuitenkin vielä käydä katselemassa paikkoja, sillä seuraavana aamuna oli lähtö taas edessä. Kohtasin siinä sitten sellaisen ongelman, ettei Rotoruassa noiden maksullisten aktiviteettien lisäksi ollut oikein mitään. Kartoissa ei näkynyt mitään mielenkiintoista tällaiselle Apostolin kyytiläiselle. Siinä kohtaa alkoi ihastus kaupunkia kohtaan pikkuhiljaa rapista. Päädyin sitten lähtemään vain jonnekin metsään haahuilemaan.

Ja mitä sieltä löysinkään?

Kuuman lähteen. Ja sain töllistellä sitä ihan ilmaiseksi! In your face Rotoruan rahanahneet turistiyritykset.

Kuuman lähteen. Ja sain töllistellä sitä ihan ilmaiseksi! In your face Rotoruan rahanahneet turistiyritykset.

Mitään muuta jännää siellä ei sitten oikein ollutkaan. Paitsi nämä kämmenen kokoiset kävyt:

DSC_8247

Hostellinkin hienous oli karissut, kun sinne illansuussa takaisin kotiutui. Isoin ongelma ei toki ollut (minun! nyyh) huoneen vallanneet saksalaiset, vaan internet, joka paitsi toimi huonosti myös piti käynnistää aina neljän tunnin välein uudelleen uudella koodilla. Tässä kohtaa minulla oli tosiaan vielä jonkilainen tarve internetille. Mitä pidempään reissussa olin, sitä vähemmän sitä enää lopulta tarvitsin.

Rotoruasta jäi erityisesti yksi asia mieleen näin jalankulkijana. Suojateitä ei ollut oikein missään, eivätkä autoilijat todellakaan väistäneet, edes sivukaduilta tullessaan. Ylityskohdissa ei ollut raidoitusta ja sen kerran kun risteyksessä oli liikennevalot, eivät ne toimineet jalankulkijoille. Siitä piti sitten hyppiä tien yli samalla eteen, taakse ja sivulle vilkuillen. Erittäin epämukavaa ja ensimmäistä kertaa elämässäni olo oli jalankulkijana turvaton. Nelikaistaisella isommalla tielläkään ei ollut suojateita moneen kilometriin, joten arvatkaapa lähdinkö kiertämään kaupasta tultuani ja koko päivän kävelleenä. Siinä sitten saikin odotella jonkin aikaa ennen kuin pääsi ylitse ja silloinkin piti juosta lujaa, ettei jää auton alle.

Seuraavana päivänä hyppäsin jälleen kerran bussiin ja ajelin noin tunnin matkan Taupoon, jossa vietin ainoastaan neljä tuntia. Taupo on kuuluisa järvestään, mutta pikaisesti sitä bussin ikkunasta vilkaistuani päätin, totesin, että ehei. Ei ole minun aikani arvoinen. Niinpä lähdin patikoimaan kymmenen kilometrin edestakaisen matkan vesiputoukselle, josta en tiennyt oikeastaan mitään. Edes kuvaa en ollut siitä nähnyt. Polku kulki myötäillen upean värisen veden rantaa läpi kukkuloiden ja metsien. Maisemat olivat oikein nätit ja mikä parasta, se oli ilmaista.

Tästä se lähtee

Tästä se lähtee

DSC_8284

Kivien kastelujärjestelmä, öhm?

Kivien kastelujärjestelmä, öhm?

DSC_8311 DSC_8315 DSC_8331 DSC_8344 DSC_8379

"Minä nukun nyt tässä"

“Minä nukun nyt tässä”

Kirjoittelen Uudesta-Seelannista lisää kunhan ehdin ja pääsen wifin ääreen. Seuraavat viikot olen telttamajoituksessa, joten ei ole varmuutta koska näin tapahtuu.

Kuulumisiin!

 

Aucklandista Hobbitoniin

Yhdeksän päiväinen seikkailuni Uudessa-Seelannissa on nyt ohitse. Saavuin toissailtana Canberraan, jossa vietän nyt muutaman päivän ennen kuin pakkaan kamppeeni lopullisesti ja otan suunnan kohti pohjoista. Pieni hengähdystauko reissaamisesta on enemmän kuin tervetullut, sillä onnistuin ajamaan itseni aika piippuun tuon reilun viikon aikana. Käveltyä tuli jotakuinkin 10-25 kilometriä päivittäin, mikä on varmastikin henkilökohtainen ennätykseni.

Minun piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta internet oli alhaalla koko päivän, joten ei onnistunut. Tästä se nyt kuitenkin alkaa: Uuden-Seelannin reissun ensimmäinen osa.

Sieppaa

Reitti: Auckland – Matamata – Rotorua – Taupo – Turangi – Wellington – Nelson – Greymouth – Arthur’s Pass – Christchurch

Matka alkoi Aucklandista, jonne koneeni laskeutui Maanantai-iltana. Naurakaa pois, mutta mielestäni maasto muistutti hyvin paljon Suomea. Vain taloja oli enemmän ja tiheämmässä. Auckland itsessään ei ollut kovinkaan erikoinen, eikä siellä ollut oikein mitään nähtävää. Ainoa ihan jännä asia oli risteykset, joissa valot muuttuivat jalankulkijoille vihreiksi kaikkiin neljään ajosuuntaan yhtäaikaa. Tämä mahdollisti sen, että jalankulkijat pystyivät kävelemään suoraan risteyksen yli ilman kahta tienylitystä. Aucklandilta en mitään oikein odottanutkaan ja siksi olinkin varautunut viettämään siellä vain yhden yön.

Aucklandin torni, kaupungin ainoa nähtävyys?

Aucklandin torni, kaupungin ainoa nähtävyys?

Aucklandista minulla ei olekaan juuri yhtään kuvia. Tämä ei johdu pelkästään paikan tylsyydestä, vaan myös kamerani pattereiden kuolemisesta. Olin ladannut kaikki neljä täyteen ennen lähtöäni, mutta jostain syystä ne olivat sitten kuitenkin lähes tyhjiä. Myöhemmin selvisi, että laturissa oli häikkää, mikä sai stressiasteen kohoamaan melkoisesti. Kaikki kameraan kiinni kasvaneet tietävät, että reissu on pilalla, jos kamera ei pelaa.

Aamulla aloin tekemään lähtöä bussiasemalle vähän seitsemän jälkeen. Siinä aamutoimia tehdessäni palosireeni pärähti ulvomaan. Ei auttanut muu kuin lähteä ulos seisoskelemaan. Luonnollisesti ajattelin kyseessä olevan väärä hälytys, mutta kun paloautoja oli pihassa jo viisi, alkoi hieman pelottaa. Ei niinkään itse tulipalo, vaan se että kerkeänkö nyt bussiin, kun avaimetkin oli luovuttamatta ja se pirun kameran laturi oli jäänyt yläkertaan. Kyllä kadutti, etten käynyt sitä hakemassa heti sireenien alettua huutamaan. Onneksi pienen odottelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli kuin olikin väärä hälytys. Rivakasti kävelemällä ehdin bussiin, joka lähti kohti Matamataa.

Matamatan opastekeskus

Matamatan opastekeskus

Hobbiton sijaitsee Matamatan pikkukaupungin alueella. Hobbitoniin ei pääse ilman opastettua kierrosta, sillä se sijaitsee yksityismailla. Se on mielestäni ihan perusteltu ratkaisu, sillä muuten turistit pyörisivät siellä täällä ja varmaan tuhoaisivatkin siinä samalla jotain. Koska ihmisest kulkivat ohjattuina laumoina ja ryhmät olivat selkeästi erillään toisistaan, ei tullut tunnetta, että ihmisiä olisi mitenkään liikaa. Hobbiton on siis Lord of the Rings -elokuvista tuttu hobittien kotikylä, joka säästettiin Hobitti-elokuvien jälkeen turismitarkoitukseen. Se sijaitsee keskellä lampaiden laiduntamia peltoja pikkuteiden takana, jonne ei eksy ihan noin vain sattumalta.

Olihan se huikeaa seisoa paikalla, jossa on kuvattu satoja miljoonia kustantanutta elokuvatrilogiaa. Oppaan kertomuksista kävi kyllä hyvin ilmi, että rahaa on palanut ja paljon. Ohjaaja Peter Jackson oli muun muassa kartoittanut kuvaukseen sopivia paikkoja etukäteen helikopterilla, eikä ollut luovuttanut ennen kuin täydellinen paikka oli löytynyt. Hobittikylän asukkaille oli kehitelty jopa oma juhlajuoma elokuvien tekoa varten. Muistatteko Bilbon syntymäpäivän kunniaksi järjestetyt juhlat ensimmäisessä elokuvassa? Näyttelijät joivat juomaa, joka maistui ja näytti alkoholilta, ja olikin sitä, mutta vain 1%:sta. Sillä oli ilmeisesti haettu jotain psykologista vaikutusta, jolla saatiin kylän hobitit aitoon juhlatunnelmaan.

Kameran patterit sanoivat itsensä lopullisesti irti tietysti juuri kun pääsimme Hobittoniin. Onneksi minulla oli matkassa GoProta muistuttava pikkukamera, jolla sai ihan kelvollisia kuvia otettua.

00520005 01020001 01110002 01180002 01390005 01130004

Osa oppaan tarinoista oli minulle tuttuja etukäteen, sillä olen niihin jossain netin syövereissä joskus törmännyt. Tiesittekö, että kun Gandalf lyö päänsä Bilbon talossa, se ei ollut käsikirjoitettu, vaan näyttelijälle sattui kömmähdys? Tai sitä, että kun Bilbon syntymäpäiväjuhlissa Pippin ja Merri ampuvat ilotulitteen ja taustalla kuuluu tyttömäinen kiljahdus, kiljahtaja on Billy Boyd (Pippin), joka ei tiennyt ilotulitteen räjähtävän oikeasti. Molemmat kohtaukset säästettiin, koska Jackson piti niistä.

Kylä oli melko sympaattinen ja tuli olo, että haluaisi itsekin asua sellaisessa yhteisössä. Hobittikoloihin ei päässyt sisälle, mutta eipä se haitannut. Ihan käsittämätöntä millainen vaiva on nähty kyseisten elokuvien eteen. Jostakin päin Aasiaa oli rahdattu jopa puun lehtiä, joita oli sitten liimailtu paikallisiin puihin.

Kuvaukset oli pyritty salaamaan kaikin mahdollisin tavoin. Alueelle oli muun muassa määrätty lentokielto alle 5km korkeuteen kuvausten ajaksi. Jos joku olisi siellä nähty, olisi konetta seurattu sen laskeutumiseen saakka ja kyseiselle henkilölle lätkäisty elinikäinen lentokielto Uudessa-Seelannissa.

01380003 01150008 DSC_7758 01420002 01470003 01500009

01520017 01540025 01570003

Mielestäni paikka on hieman ylihinnoiteltu. Maksoi tosiaan $75 eli n. 40€. Hintaan kuului toki bussikuljetus, opas ja juoma (olut, siideri tai alkoholiton). Oppailla oli selvästi hyvä henki keskenään ja he tuntuivat kaikki tuntevan toisensa. Sitä oli mukava seurata.

Olen joka tapauksessa iloinen, että kävin Hobbitonissa, sillä vaikka en varsinaisesti mikään LOTR fani olekaan (elokuvista pidän toki hyvin paljon), oli erittäin mielenkiintoista kuulla sen tuotannosta. Ja tietysti myös nähdä minkälaisessa ympäristössä sitä on kuvattu.

Tiedänpähän mitä teen ensi jouluna. LOTR maraton täältä tullaan.