Selviytyjät: The Whitsundays Islands

DSC_9725

Tätä odotettiin ja pelättiin etukäteen. Kaksi yötä saarella ilman sähköä, vettä taipuhelimen signaalia. Alkeelliset vessat sentään löytyi, mutta muuten olimme omillamme. Huomattavasti yleisempää on käydä saarella järjestetyllä kiertomatkalla, mutta me halusimme säästää rahaa ja siksi valitsimme telttailuvaihtoehdon. Ei tämäkään lysti silti ilmaiseksi tullut, sillä edestakainen lauttamatka maksoi AU£155 (n. 100€).

Olimme onnekkaita ja saimme rannan toisen telttailualueen ensimmäiseksi yöksi kokonaan itsellemme. Toinen sijaitsi pienen metsän takana, jonne emme nähneet tai juuri kuulleetkaan, joten tuntui kuin olisimme olleet rannalla keskenämme. Toisena yönä saimme seuraksemme australialaisia melojia, joista emme aluksi olleet kovinkaan iloisia, mutta jotka osoittautuivat lopulta ihan kelpo tyypeiksi.

DSC_9734 DSC_9727

DSC_0033

Raahasimme saarelle hirveän läjän ruokaa ja tarvikkeita. Voi kuulostaa tyhmältä toiminnalta, mutta saaren olosuhteet vain olivat sellaiset, että kaikki härpäkkeet tulivat tarpeeseen. Vettä saimme n. 60 litraa, mikä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ruoka koostui lähinnä purkkiruuista, hedelmistä, pähkinöistä ja leivistä. Jouduimme vuokraamaan märkäasut, sillä meressä uiminen paljaaltaan oli vaarallista minimaalisten meduusojen takia. Vuokrasimme myös räpylät ja muut snorklausvarusteet. Vaatteita emme paljoakaan saarelle ottaneet, sillä ilma oli melko kuuma ja rannallahan sitä eleltiin, eli bikineissä keikuttiin koko päivä. Jokaisella oli mukanaan myös kirja, mikä tuli saarella ehdottomasti tarpeeseen.

Olimme pelänneet etukäteen kuinka saisimme ajan saarella kulumaan. Tämä ei todellakaan muodostunut lopulta ongelmaksi. Tekeminen toki koostui pääosin rentoilusta, mutta tylsää ei tullut. Vedimme useita päikkäreitä pitkin päivää ja sitten vain lueskelimme tai otimme aurinkoa. Aktiivisinta puolta edustivat snorklailu, päiväretki saaren toiselle ja kuvien otto.

DSC_0015

DSC_9760

DSC_0036

DSC_0029

Kuvausrekvisiittaa...

Kuvausrekvisiittaa…

Tuo päiväretki saaren toiselle puolelle oli pieni katastrofi. Lähdimme sinne tarkoituksenamme löytää eräs paikka, jonka olimme valokuvissa nähneet. Jostain olimme saaneet tietoomme, että rantaviivaa kävelemällä se pitäisi löytyä. Heti alkuun sain rakon varpaaseeni, sillä tyhmänä laitoin varvassandaalit jalkaan. Hiekka oli todella pehmeää ja kävely siksi vaivalloista. Lisäksi aurinko alkoi porottaa koko ajan kuumemmin ja kuumemmin, mikä vei energiaa entisestään. Vesivarannot hupenivat nopeasti. Välillä oli pakko levähtää varjossa.

Tuo matka yhteen suuntaan vei varmaankin jotain puolisentoista tuntia. Lopulta tulimme paikkaan, josta emme päässeet enää etenemään uimatta minnekään. Se ei toki ollut saaren kärki, mutta vesi katkaisi tiemme. Se ei kuitenkaan millään tavalla muistuttanut kuvissa nähtyä paikkaa. Odottelimme sitten siellä jonkin aikaa, josko olikin nousuvesi emmekä siksi nähneet kyseistä hiekkakuviota.

b4c92b8e53fd3f4a370131c04734a46d

Tämän olisimme siis halunneet nähdä. Kuva Google kuvahausta.

Nyt kun tuota kuvaa katsoo niin emmehän me maanrajasta sitä olisi edes voineet hahmottaa. Ja tosiaan, tuo “joki” oli täynnä vettä, eikä siitä laskeutunut tunninkaan odottelulla. Vuorovesi-ilmiöhän näkyi tuolla todella selvästi vuorokauden sisällä, joten ihan perustellusti odoteltiin. Lopulta kuumuus kuitenkin voitti ja oli pakko lähteä takaisin.

DSC_9952

DSC_9951

Kotia kohti

Kotia kohti

DSC_9987 DSC_9989

Snorklaaminen oli varmasti saaren parasta antia. Ensimmäistä kertaa veteen mennessäni muistinkin sitten, että pelkään kaloja. Ne tosiaan uiskentelivat ihan rannan tuntumassa, eikä sitä tajunnutkaan, että ne olivat siinä ihan jalkojen juuressa ennen kuin itse sukelsi. Kiljahtelin vähän väliä maskiini, mitä onneksi kukaan toinen ei kuullut. Uteliaisuus voitti pelon ja uskaltauduin jopa hieman kauemmaksi rannasta. Sieltä löytyikin sitten ihan oikea riutta, jossa oli satoja erilaisia kaloja ja kasveja. Se oli ihan huikeaa, sillä en ollut osannut odottaa mitään sellaista. Ja äärimmäisen pelottavaa.

Eehhehe.

Eehhehe.

 

 

Meillä oli saarella runsaasti eläinkavereita, kuten arvata saattaa. Nämä kaverit eivät aina olleet ihan sieltä ystävällisimmästä päästä. Ruuat ja roskat piti aina peittää todella hyvin, muuten leiri oli täynnä lintuja. Ja aina ne pirulaiset jostain jotain löysivät. Nokkivat vaikka sitten muovipussit rikki, jos ei muuta. Rannalla oli myös jonkinlaisia vihreitä paarmoja, jotka purivat ärsyttävästi. Paarmojahan en ole missään muualla Australiassa nähnytkään. Lisäksi yhdessä märkäpuvuista lymyili skorpioni ja yksi seurueestamme näki käärmeen.

Onneksi oli sitten näitä rakastettavampiakin otuksia. Ehdoton suosikkini oli leirissämme hengaileva varaani, jonka nimesimme Eddyksi. Yömyöhällä paikalla vieraili myös minikokoinen kengurupariskunta, jotka pussailivat keskenään. Aaws!

DSC_9769

Eddy

Tämä oli jokin kummallinen rannalle huuhtoutunut elävä olio. Tuolta rakosista työntyi jalkoja ulos.

Tämä oli jokin kummallinen rannalle huuhtoutunut elävä olio. Tuolta rakosista työntyi raajoja ulos.

Saari oli todella upea kokemus, eikä kukaan olisi halunnut lähteä sieltä pois. Toki saarella oli päiväsaikaan paljon enemmänkin turisteja, mutta saimme olla omalla leirintäalueen rannallamme rauhassa. Lukuunottamatta tietysti muita leiriytyjiä, mutta ei heitäkään montaa ollut.

DSC_9798

 

 

Roadtrip osa 3: Gold Coast

DSC_7280

Oi Kultaista Rannikkoa. Lyhyeksi jäi reissu sinne. Ehdimme viettää Gold Coastilla yhden täyden päivän, kunnes maantie kutsui taas. Tuo yksi päivä oli onnistuttu kuitenkin ahtamaan sen verran täyteen ohjelmaa, että siitä riittää kerrottavaa kokonaiseksi postaukseksi. Näimme myös jotain, mitä tituleeraisin yhdeksi reissun kohokohdaksi, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ahtauduimme aamulla kaikki neljä pieneen vuokrakotteroomme ja suuntasimme kohti vuoria. Edelliset pari päivää olivat olleet lämpimiä ja niin oli tämäkin päivä. Itse asiassa lämpötila ei ole laskenutkaan enää tuon jälkeen alle kahdenkymmmenen, mitä nyt täällä Canberrassa kerran tai kaksi. Tosiaan, aikeenamme oli kiertää lyhyehkö sademetsälenkki, jonka varrella oli jonkinlainen kallion läpi virtaava vesiputous. Ei se vesiputous itsessään kovin kummoinen ollut, mutta tulipahan nähtyä. Ilmeisesti Gold Coastin lähistöllä ei hirveästi luonnonnähtävyyksiä ole, joten kaikki kunnia näille meidän australialaistuneille tsekeillemme siitä, että kaikkensa tekivät  meitä viihdyttääksemme.

Tuolta se tuli...

Tuolta se tuli…

... Ja tuonne se meni.

… Ja tuonne se meni.

DSC_3513

Sitten päästään siihen jännittävään osioon. Alkaa vähän ehkä jo  nolottaa tämä ylihypettämiseni, sillä ei tämä nyt välttämättä muiden ihmisten mielestä niiiiiiin jännä juttu ole. Asiaan. Reitin loppupuolella vastaantulijat sanoivat, että polun varrella on jokin elukka, jonka nimeä en kuullut. Kiirehdimme tietysti into piukeina eteenpäin ja mitä löysimmekään – pytonin! Siinä se auringossa paistatteli vailla huolen häivää. En osannut ollenkaan odottaa törmääväni pytoniin Australiassa.

Tui tui.

Tui tui.

Ei ihan pieni kaveri.

Ei ihan pieni kaveri.

Tässä välissä onkin hyvä mainita, että tänään näimme taas kerran käärmeen kampuksella. Samainen liero kuin edellisellä kerrallakin (lajiltaan siis). Oli kyllä niin pirun näppäräliikkeinen, että hetken toisiamme silmästä silmään tuijotellessamme katosi silmänräpäyksessä avoimeen sadevesikaivoon. Ymmärrän yhä paremmin miksi varoitellaan, ettei pitäisi jäädä ottamaan kuvia tästä tappavan myrkyllisestä käärmeestä.

Pois päin ajaessamme pysähdyimme jollekin taukopaikalle, jossa kuulemma asustaa varaani. Löysimme varaanin, mutta se ei tsekkiemme mukaan ollut sama tyyppi kuin normaalisti. Pienempi ja arempi oli tämä kaveri. En nyt silti ehkä niin pieneksi kutsuisi.

DSC_7226

DSC_7237

Lopulta lähdimme ajamaan takaisin rannikolle tarkoituksenamme mennä vihdoin ja viimeinkin uimaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Ensin kuitenkin kävimme ihastelemassa kymmeniä kallioilla paistattelevia liskoja. Hauska, että Suomessa lemmikkeinä pidettäviä elukoita, kuten liskoja, käärmeitä ja lintuja, näkee täällä  ihan normaalissa arkisessa elinympäristössä. Pitäisiköhän lanseerata jokin oikein tyypillinen suomalainen eläin lemmikiksi täälläpäin maailmassa. Vaikkapa rusakko. Täällä näkee vain semmosia söpöjä pieniä pupuja pomppimassa ympäriinsä. Rusakossa olisi asennetta.

DSC_7265

DSC_7282

Kävimme uimassa ja hihkuin taas kerran kuin pikkutyttö konsanaan. Jotenkin vain ne aallot ovat parasta ikinä. Vesi oli joidenkin mielestä kylmää. Minun mielestäni se ei ollut Lapin jokivettä kummempaa. Kerrankin tilanne, jossa olen pystynyt esittämään pohjoista kylmän kestävyyttä. Yleensä olen aina se, jolla on kaikista eniten vaatetta päällä.

Ja ohjelma jatkuu. Iltapäivästä lähdimme eräälle eläinpuistolle, jossa tarkoitus oli syöttää papukaijoja. Ne kuulemma istuvat ihmisten päälle, kun heillä on kookosmaitoa käsissään. Eipä niitä pirun lintuja tietenkään juuri sinä päivänä näkynyt. Lohdutukseksi yleisölle tarjottiin tilaisuutta ottaa pyton(!) olkapäille, heh! Kappas kappas, vanha kamu.

Ilmekin mitä mehukkain.

Ilmekin mitä mehukkain.

Tämän jälkeen taidettiin ajaa taas kerran jonnekin katselemaan auringonlaskua. Tässä menee jo päivissä sekaisin, kun auringonlaskukuvia on sieltä ja täältä. No, tällä kertaa vuorossa hieman teollisempaa maisemaa.

DSC_7324 DSC_7318

Kun pimeä laskeutui, sai viimein vähän hengähtää ja käydä ostamassa älyttömän kokoiset jäätelöt. Ja oli pojat kyllä hyvää. Kävelimme rantakadulle puiden alla, jossa papukaijat jälleen kerran möykkäsivät sielujensa kyllyydestä. Vähän mietitytti, että nuoleekohan sitä kohta linnunpaskaa tötteröstä, mutta selvittiin kuitenkin. Tosin Ondrej onnistui tuon jälkeen lennättämään jäätelöpallonsa kahden metrin päähän ihan pelkästään nuolaisemalla sitä. Kuulemma. Vähän kyllä epäilen, että tapaukseen liittyy vääränlainen tötterön pitokulma.

Illalla vielä lähdimme grillaamaan Ondrejn siskon ja hänen poikaystävänsä kavereiden luokse. Ovesta sisään astuttuamme yksi toisensa jälkeen sisälläolijoista paljastui tsekkiläiseksi. Minä ja noin seitsemän tsekkiläistä, jippii. Olen täällä oppinut, että jos ryhmässä on kolme tai useampi henkilö samaa kansallisuutta keskenään, alkavat he ennemmin tai myöhemmin puhua omaa kieltään. Onneksi paikalle saapui myöhemmin pari espanjalaista ja yksi aussi, joten painetta englannin puhumiseen oli enemmän. Ondrejn sisko (Ondrejn lisäksi) jaksoi kyllä sinnikkäästi puhua englantia, vaikka muut hänelle tsekkiä puhuivatkin, josta suuret kiitokset hänelle. Oli hauska ilta ja näimme muuten jättisuuren lepakonkin!

Seuraavassa, eli viimeisessä Roadtrip-postauksessa, luvassa muun muassa kertomusta festivaaleista keskellä ei mitään.

Stay tuned!

 

Roadtrip osa 2: Byron Bay

DSC_7034

Oletteko ennen kuulleet Byron Baysta tai Gold Coastista? Kyseiset kaupungit ovat melkoisen tunnettuja surffimekkoina ja rantaparatiiseina. Byron Bay sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Gold Coastin eteläpuolella ja pysähdyimme siellä päiväkseltään ennen suuntamista lopulliseen määränpäähämme. Ondrejn sisko ja hänen poikaystävänsä asuvat Gold Coastilla ja koko matkan pääasiallinen tarkoitus olikin käydä vierailemassa heidän luonaan. Tapasimme heidät itse asiassa jo Byron Bayssa, jossa lounastimme yhdessä, jonka jälkeen lähdimme yhdessä ihmettelemään rantaa ja paikallisia nähtävyyksiä.

DSC_7002

Pysähdyimme jaloittelemaan vielä ennen Byron Bayta eräässä pienessä kyläpahasessa ja näimme ensimmäisen kerran valaita! Niistä ei valitettavasti kunnollisia kuvia saanut, sillä ne näyttivät pinnan yläpuolella vain hieman selkäänsä.

DSC_7000

DSC_6995

DSC_3166

Ondrejn sisko kehui kuinka paljon liskoja tulisimme näkemään. Näimmekin yhden lähtiessämme kiipeämään Byron Bayn majakalle, mutta siihen se sitten jäi. Koko matkan ylös tähyilimme pusikoihin, mutta näimme vain paikallisia kalkkunoita (ainakin niiltä ne näytti). Kyseiset kalkkunat olivat niin tuhottoman yleisiä ja epäkiinnostavia, ettei niistä tullut edes räpsäistyä kuvaa. Niin ja toki valaitakin näimme aina vähän väliä meren pinnalla henkeä haukkaamassa, mutta niistä kun ei kunnollisia kuvia saanut, uhkasi kuvasaldo jäädä laihanlaiseksi. Toki maisemat olivat kauniita.

DSC_7006

DSC_7032 DSC_7020

Australian itäisimmällä pisteellä

Australian itäisimmällä pisteellä

Takaisin tullessamme olimme jo luopuneet toivosta liskojen suhteen. Ei sinänsä harmittanut, sillä kohtasimme jotain parempaa ja odottamatonta, nimittäin nokkasiilin. Peloissaan se raukkariepu tosin oli, sillä se oli vähän satimessa. Pää oli jossain kolossa, mutta muu kroppa ulkopuolella. Ilmeisesti taktiikkana oli “minä en näe niitä, ne eivät näe minua”. Ei ole ihan tavallista nähdä nokkasiiliä Australiassa ja meidän paikallisillekin se oli ensimmäinen kerta kuuden Australiassa asutun vuoden aikana.

DSC_7043

Uskaltautui se sentään sen verran päätä nostamaan, että sai tämän kuvan napattua.

Ja sitten vielä näimme kuin näimmekin toisen liskon. Liskoja näimme itse asiassa myöhemmin Gold Coastilla pilvin pimein, joten ihan turhaa oli valitus niiden näkemättömyydestä.

DSC_7072

Iltapäivällä Gold Coastia kohti ajellessamme pysähdyimme vielä eräälle näköalapaikalle. Mikä tarkoitti lisää kiipeämistä. Maisemat olivat samantyylisiä rantamaisemia ja niitä kohtaan alkoi hieman jo kyllästyminen iskeä. Paikan kohokohta olikin mielestäni kallioiden takaa avautuva pieni musta saari, joka muodostui erikoisista pylväskivistä. No, katsokaa itse, en osaa sitä sen paremmin selittää.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi kuvaputki.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi objektiivi.

Illalla Gold Coastille päästyämme otimme rennosti ja joimme parit oluset. Ajatuksena oli lähteä  johonkin yömarkkinoille (night market), mutta kolmen yön teltassa nukkumisen jälkeen uni vei voiton. Ette usko kuinka hyvin sitä pieni ihminen nukkuukaan ohuella lattialle levitetyllä patjalla, kun se vain on sisätiloissa. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ei tarvinnut heräillä keskellä yötä kylmyyteen.

Tarkoituksenani oli kirjoitella Byron Baysta ja Gold Coastista samassa postauksessa, mutta näiden kuvien paljouden takia armahdan teidät (ja itseni) ja kirjoitan Gold Coastista oman postauksensa myöhemmin.

Patikointia ja pelastustehtäviä

Viime lauantai oli melko mieleenpainuva päivä. Paitsi, että kävimme patikoimassa Canberran ulkopuolella, olin paikalla kahdessa täysin eri tilanteessa, jossa tarvittiin ambulanssia.

Lähdimme aamusta parinkymmenen hengen porukalla kohti Namadgin kansallispuistoa. Edellinen päivä oli ollut jo lämmin, joten osasimme varustautua shortseilla. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia (paikalliset puhuvat aina ajasta, ei kilometreistä). Matkalla näimme todella laajan avoimen alueen, johon oli istutettu puita nättiin riviin. Kuljettajamme tiesi kertoa, että alue oli palanut pahoin vuonna 2003. Täällä nämä maastopalot ovat yleisiä ja yksi merkittävimmistä uhkista myös ihmisille. Tuolloin vuonna 2003 palossa kuoli muutamia ihmisiä ja yli 500 kotia paloi, jonka lisäksi metsistä ja luonnonpuistoista 70% vahingoittui.

Kuva täältä

Hurja ajatella kuinka lähelle keskustaa se on tullut // Kuva täältä

Kun pääsimme pois isolta tieltä ja aloimme lähestyä sovittua tapaamispaikkaamme, alkoivat maisemat muistuttaa minun mielikuviani Australiasta.

IMG_6903

 

IMG_6900

 

IMG_6904Emujakin nähtiin tien poskessa, mutta eihän niistä kuvaa saanut. Nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät pallurat ovat ihan tavallisia tylsiä lehmiä vaan.

Valitsemamme reitti oli yhteensä n. 10 kilometriä pitkä. Se ei kiertänyt ympyrää, vaan samaa reittiä oli tultava takaisin. Menomatka meni ilman ihmeellisyyksiä metsikössä jonossa talsien kuin pienet elefantit ikään.

IMG_6915

IMG_6917

Täältä se vuoden 2003 palo muuten sai alkunsa

IMG_6925

IMG_6938

Reitin päähän päästyämme löysimme paitsi huikeat maisemat myös seurueen, jonka yksi jäsen murtanut nilkkansa useasta kohtaa (diagnoosi selvisi jälkeenpäin kun häiskä pääsi sairaalaan). En itse asiassa tajunnut tilannetta, ennen kuin vasta kun olimme jo tekemässä lähtöä takaisin päin, sillä he olivat hieman kauempana meistä ja käyttäytyivät rauhallisesti. Osa porukastamme tosin oli jo tässä vaiheessa asiasta tietoisia ja jututtivatkin heitä. Me autuaan tietämättömät kiipeilimme kallioilla ja räpsimme kuvia.

IMG_6944

IMG_6948

IMG_6958 IMG_6968

Lounastaessamme alkoi tilanteen kuva selvitä kaikille. Ensiapu oli hälytetty paikalle, mutta heidän tulonsa veisi luonnollisesti aikaa, sillä maantielle oli matkaa 5 kilometriä kivikkoista polkua. Siispä riskeimmät ryhmästämme päättivät jäädä kantamaan loukkaantunutta ensiapuryhmää vastaan, ja me muut lähdimme edeltä. Tarkoituksenamme oli ollut alunperin käydä vielä vaelluksen jälkeen toisessa paikassa, mutta kun pelastusoperaatioon ryhtyneitä ryhmäläisiämme ei kuulunut metsästä vielä parin tunnin jälkeenkään, alkoi käydä selväksi, ettemme ehtisi enää sinne. Aloimme huolestua, kun pian pimenisi, eikä siellä ollut kenttiä, jotta olisimme saaneet heihin yhteyden. Lähdimmekkin sitten heitä vastaan. Kauas emme kuitenkaan joutuneet kävelemään, kun jo kuulimme tuttuja ääniä. Ensiapuryhmä oli mennyt jotain toista reittiä.

Odotellessa oli aikaa kuvailla kenguruja

Odotellessa oli aikaa kuvailla kenguruja

IMG_6972

Entäs se toinen tilanne sitten?

Kotiin päästyäni ja siellä aikani hengailtuani, kuulin käytävästä töminää ja outoja ääniä, eräänlaista vaikerrusta. Sen jälkeen kuulin puhetta, josta en saanut selvää, mutta aistin, ettei kaikki ollut hyvin. Jossain vaiheessa kävi selväksi, että jollekin soitettiin ambulanssia. En oikein tiennyt mitä tehdä. Tuntui, että jos menisin katsomaan tilannetta, vaikuttaisin uteliaalta idiootilta. Toisaalta taas, pitäisihän se nyt kysyä, jos voisi jotenkin auttaa. Kävin sitten käytävällä pyörähtämässä ja näin tämän ambulanssin soittajan, joka oli edelleen puhelimessa. Yritin katsoa häntä vähän kysyvästi, mutta hän ei huomioinut minua, joten oletin, ettei tilanteeseen tarvittu muita ihmisiä. Epäilen, että kyseessä oli jonkinlainen kohtaus, sillä kuulin puhetta päänsärystä ja äkillisestä ruumiinlämmön noususta/laskusta. Mitään ei ole näin jälkeenpäin asiasta kuulunut, joten eiköhän asia ole päättynyt onnellisesti.

Semmoinen päivä se.

Ps. Kokeilin eilen kengurun ja kamelin lihaa. Ihan hyviä olivat, mutta eivät pärjää kunnon poronlihalle!

Oi kuulkaa korpeimme kuiskintaa

Sarjassamme Avara luonto ensimmäisessä jaksossa pääsemme tutustumaan Australian linnustoon. Rentoudu ja ota mukava asento tuolissasi, sillä seuraa pieni ääninäyte soinnikkaasta linnunlaulusta, jota voit kuulla jokapäiväisessä elämässäsi Australiassa.

Kyseinen sulosointuinen livertäjä on tämä tässä.

IMG_6336

IMG_6332

Siinä ne tyytyväisenä syö ruohoa

Näyttääkö tutulta? Kakaduhan se siinä. Noita eläinkaupasta tuttuja veijareita lentelee täällä pilvin pimein, samoin kuin papukaijoja ja undulaattejakin. Tuntuu hassulta, että täällä ne ovat hyvin arkinen näky, kun taas pallon toisella puolella niitä ostetaan kalliilla hinnalla lemmikiksi. Vähän sama tilanne kuin tänne rahdattaisiin kotimaisia harakoita ja ne laitettaisiin häkkeihin.

En tiedä miksi, mutta osa linnuista täällä on kuin joitain saatanan maanpäällisiä ilmentymiä. Ne sukeltavat syöksykiidossa pään ohi ja kärkkyvät ruokaa, jos sellaista sattuu kädessä olemaan. Kerran erehdyin lähtemään kämpiltä leipä kädessä ja muutamassa minuutissa perääni ilmestyi pari lintua, jotka kävelivät samaa vauhtia kuin minä. Ne mulkoilivat leipää niin kuin se olisi ilmiselvästi heidän omaisuuttaan ja olisivat valmiita tekemään mitä vain saadakseen sen itselleen. Tein hyvin epäoppikirjamaisesti ja heitin niille pari leivänpalaa, koska se oli ainoa keino päästä niistä eroon ja ne olivat oikeasti aika pelottavia.

IMG_6253

Näyttääkin ilkeältä

Luin jostain, että nämä edellämainitut linnut itseasiassa hyökkäilevät toisinaan ihmisten kimppuun niiden lisääntymisaikana elokuun lopusta lokakuun alkupuolelle. Siis ihan kohta!

IMG_6345

Punaiset silmät, seriously?

IMG_6294

Onneksi on sitten näitä hassumpiakin otuksia.

IMG_6286

IMG_6303

Lisäksi täällä on lintu joka kuulostaa joidenkin mukaan joko itkevältä vauvalta tai mouruavalta kissalta. Itse en ole vielä omaa tulkintaani muodostanut. En ole ääntä saanut videolle, mutta sikäli mikäli kun siinä jonain päivänä onnistun, lupaan laittaa videon tänne.

Follow my blog with Bloglovin