Roadtrip osa 3: Gold Coast

DSC_7280

Oi Kultaista Rannikkoa. Lyhyeksi jäi reissu sinne. Ehdimme viettää Gold Coastilla yhden täyden päivän, kunnes maantie kutsui taas. Tuo yksi päivä oli onnistuttu kuitenkin ahtamaan sen verran täyteen ohjelmaa, että siitä riittää kerrottavaa kokonaiseksi postaukseksi. Näimme myös jotain, mitä tituleeraisin yhdeksi reissun kohokohdaksi, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ahtauduimme aamulla kaikki neljä pieneen vuokrakotteroomme ja suuntasimme kohti vuoria. Edelliset pari päivää olivat olleet lämpimiä ja niin oli tämäkin päivä. Itse asiassa lämpötila ei ole laskenutkaan enää tuon jälkeen alle kahdenkymmmenen, mitä nyt täällä Canberrassa kerran tai kaksi. Tosiaan, aikeenamme oli kiertää lyhyehkö sademetsälenkki, jonka varrella oli jonkinlainen kallion läpi virtaava vesiputous. Ei se vesiputous itsessään kovin kummoinen ollut, mutta tulipahan nähtyä. Ilmeisesti Gold Coastin lähistöllä ei hirveästi luonnonnähtävyyksiä ole, joten kaikki kunnia näille meidän australialaistuneille tsekeillemme siitä, että kaikkensa tekivät  meitä viihdyttääksemme.

Tuolta se tuli...

Tuolta se tuli…

... Ja tuonne se meni.

… Ja tuonne se meni.

DSC_3513

Sitten päästään siihen jännittävään osioon. Alkaa vähän ehkä jo  nolottaa tämä ylihypettämiseni, sillä ei tämä nyt välttämättä muiden ihmisten mielestä niiiiiiin jännä juttu ole. Asiaan. Reitin loppupuolella vastaantulijat sanoivat, että polun varrella on jokin elukka, jonka nimeä en kuullut. Kiirehdimme tietysti into piukeina eteenpäin ja mitä löysimmekään – pytonin! Siinä se auringossa paistatteli vailla huolen häivää. En osannut ollenkaan odottaa törmääväni pytoniin Australiassa.

Tui tui.

Tui tui.

Ei ihan pieni kaveri.

Ei ihan pieni kaveri.

Tässä välissä onkin hyvä mainita, että tänään näimme taas kerran käärmeen kampuksella. Samainen liero kuin edellisellä kerrallakin (lajiltaan siis). Oli kyllä niin pirun näppäräliikkeinen, että hetken toisiamme silmästä silmään tuijotellessamme katosi silmänräpäyksessä avoimeen sadevesikaivoon. Ymmärrän yhä paremmin miksi varoitellaan, ettei pitäisi jäädä ottamaan kuvia tästä tappavan myrkyllisestä käärmeestä.

Pois päin ajaessamme pysähdyimme jollekin taukopaikalle, jossa kuulemma asustaa varaani. Löysimme varaanin, mutta se ei tsekkiemme mukaan ollut sama tyyppi kuin normaalisti. Pienempi ja arempi oli tämä kaveri. En nyt silti ehkä niin pieneksi kutsuisi.

DSC_7226

DSC_7237

Lopulta lähdimme ajamaan takaisin rannikolle tarkoituksenamme mennä vihdoin ja viimeinkin uimaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Ensin kuitenkin kävimme ihastelemassa kymmeniä kallioilla paistattelevia liskoja. Hauska, että Suomessa lemmikkeinä pidettäviä elukoita, kuten liskoja, käärmeitä ja lintuja, näkee täällä  ihan normaalissa arkisessa elinympäristössä. Pitäisiköhän lanseerata jokin oikein tyypillinen suomalainen eläin lemmikiksi täälläpäin maailmassa. Vaikkapa rusakko. Täällä näkee vain semmosia söpöjä pieniä pupuja pomppimassa ympäriinsä. Rusakossa olisi asennetta.

DSC_7265

DSC_7282

Kävimme uimassa ja hihkuin taas kerran kuin pikkutyttö konsanaan. Jotenkin vain ne aallot ovat parasta ikinä. Vesi oli joidenkin mielestä kylmää. Minun mielestäni se ei ollut Lapin jokivettä kummempaa. Kerrankin tilanne, jossa olen pystynyt esittämään pohjoista kylmän kestävyyttä. Yleensä olen aina se, jolla on kaikista eniten vaatetta päällä.

Ja ohjelma jatkuu. Iltapäivästä lähdimme eräälle eläinpuistolle, jossa tarkoitus oli syöttää papukaijoja. Ne kuulemma istuvat ihmisten päälle, kun heillä on kookosmaitoa käsissään. Eipä niitä pirun lintuja tietenkään juuri sinä päivänä näkynyt. Lohdutukseksi yleisölle tarjottiin tilaisuutta ottaa pyton(!) olkapäille, heh! Kappas kappas, vanha kamu.

Ilmekin mitä mehukkain.

Ilmekin mitä mehukkain.

Tämän jälkeen taidettiin ajaa taas kerran jonnekin katselemaan auringonlaskua. Tässä menee jo päivissä sekaisin, kun auringonlaskukuvia on sieltä ja täältä. No, tällä kertaa vuorossa hieman teollisempaa maisemaa.

DSC_7324 DSC_7318

Kun pimeä laskeutui, sai viimein vähän hengähtää ja käydä ostamassa älyttömän kokoiset jäätelöt. Ja oli pojat kyllä hyvää. Kävelimme rantakadulle puiden alla, jossa papukaijat jälleen kerran möykkäsivät sielujensa kyllyydestä. Vähän mietitytti, että nuoleekohan sitä kohta linnunpaskaa tötteröstä, mutta selvittiin kuitenkin. Tosin Ondrej onnistui tuon jälkeen lennättämään jäätelöpallonsa kahden metrin päähän ihan pelkästään nuolaisemalla sitä. Kuulemma. Vähän kyllä epäilen, että tapaukseen liittyy vääränlainen tötterön pitokulma.

Illalla vielä lähdimme grillaamaan Ondrejn siskon ja hänen poikaystävänsä kavereiden luokse. Ovesta sisään astuttuamme yksi toisensa jälkeen sisälläolijoista paljastui tsekkiläiseksi. Minä ja noin seitsemän tsekkiläistä, jippii. Olen täällä oppinut, että jos ryhmässä on kolme tai useampi henkilö samaa kansallisuutta keskenään, alkavat he ennemmin tai myöhemmin puhua omaa kieltään. Onneksi paikalle saapui myöhemmin pari espanjalaista ja yksi aussi, joten painetta englannin puhumiseen oli enemmän. Ondrejn sisko (Ondrejn lisäksi) jaksoi kyllä sinnikkäästi puhua englantia, vaikka muut hänelle tsekkiä puhuivatkin, josta suuret kiitokset hänelle. Oli hauska ilta ja näimme muuten jättisuuren lepakonkin!

Seuraavassa, eli viimeisessä Roadtrip-postauksessa, luvassa muun muassa kertomusta festivaaleista keskellä ei mitään.

Stay tuned!

 

Roadtrip osa 2: Byron Bay

DSC_7034

Oletteko ennen kuulleet Byron Baysta tai Gold Coastista? Kyseiset kaupungit ovat melkoisen tunnettuja surffimekkoina ja rantaparatiiseina. Byron Bay sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Gold Coastin eteläpuolella ja pysähdyimme siellä päiväkseltään ennen suuntamista lopulliseen määränpäähämme. Ondrejn sisko ja hänen poikaystävänsä asuvat Gold Coastilla ja koko matkan pääasiallinen tarkoitus olikin käydä vierailemassa heidän luonaan. Tapasimme heidät itse asiassa jo Byron Bayssa, jossa lounastimme yhdessä, jonka jälkeen lähdimme yhdessä ihmettelemään rantaa ja paikallisia nähtävyyksiä.

DSC_7002

Pysähdyimme jaloittelemaan vielä ennen Byron Bayta eräässä pienessä kyläpahasessa ja näimme ensimmäisen kerran valaita! Niistä ei valitettavasti kunnollisia kuvia saanut, sillä ne näyttivät pinnan yläpuolella vain hieman selkäänsä.

DSC_7000

DSC_6995

DSC_3166

Ondrejn sisko kehui kuinka paljon liskoja tulisimme näkemään. Näimmekin yhden lähtiessämme kiipeämään Byron Bayn majakalle, mutta siihen se sitten jäi. Koko matkan ylös tähyilimme pusikoihin, mutta näimme vain paikallisia kalkkunoita (ainakin niiltä ne näytti). Kyseiset kalkkunat olivat niin tuhottoman yleisiä ja epäkiinnostavia, ettei niistä tullut edes räpsäistyä kuvaa. Niin ja toki valaitakin näimme aina vähän väliä meren pinnalla henkeä haukkaamassa, mutta niistä kun ei kunnollisia kuvia saanut, uhkasi kuvasaldo jäädä laihanlaiseksi. Toki maisemat olivat kauniita.

DSC_7006

DSC_7032 DSC_7020

Australian itäisimmällä pisteellä

Australian itäisimmällä pisteellä

Takaisin tullessamme olimme jo luopuneet toivosta liskojen suhteen. Ei sinänsä harmittanut, sillä kohtasimme jotain parempaa ja odottamatonta, nimittäin nokkasiilin. Peloissaan se raukkariepu tosin oli, sillä se oli vähän satimessa. Pää oli jossain kolossa, mutta muu kroppa ulkopuolella. Ilmeisesti taktiikkana oli “minä en näe niitä, ne eivät näe minua”. Ei ole ihan tavallista nähdä nokkasiiliä Australiassa ja meidän paikallisillekin se oli ensimmäinen kerta kuuden Australiassa asutun vuoden aikana.

DSC_7043

Uskaltautui se sentään sen verran päätä nostamaan, että sai tämän kuvan napattua.

Ja sitten vielä näimme kuin näimmekin toisen liskon. Liskoja näimme itse asiassa myöhemmin Gold Coastilla pilvin pimein, joten ihan turhaa oli valitus niiden näkemättömyydestä.

DSC_7072

Iltapäivällä Gold Coastia kohti ajellessamme pysähdyimme vielä eräälle näköalapaikalle. Mikä tarkoitti lisää kiipeämistä. Maisemat olivat samantyylisiä rantamaisemia ja niitä kohtaan alkoi hieman jo kyllästyminen iskeä. Paikan kohokohta olikin mielestäni kallioiden takaa avautuva pieni musta saari, joka muodostui erikoisista pylväskivistä. No, katsokaa itse, en osaa sitä sen paremmin selittää.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi kuvaputki.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi objektiivi.

Illalla Gold Coastille päästyämme otimme rennosti ja joimme parit oluset. Ajatuksena oli lähteä  johonkin yömarkkinoille (night market), mutta kolmen yön teltassa nukkumisen jälkeen uni vei voiton. Ette usko kuinka hyvin sitä pieni ihminen nukkuukaan ohuella lattialle levitetyllä patjalla, kun se vain on sisätiloissa. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ei tarvinnut heräillä keskellä yötä kylmyyteen.

Tarkoituksenani oli kirjoitella Byron Baysta ja Gold Coastista samassa postauksessa, mutta näiden kuvien paljouden takia armahdan teidät (ja itseni) ja kirjoitan Gold Coastista oman postauksensa myöhemmin.

Roadtrip osa 1: Kohti pohjoista

Kun lähtöpäivänä vielä hytisin aamuauringossa taksia odotellessani, enpä arvannut millaisissa lämpömittarilukemissa tulisimme takaisin viikkoa myöhemmin. Poissaollessani Canberraa oli kohdannut vuodenaikaan nähden epätavallinen lämpöaalto ja jotkut arvelevat, että alkukesäkin tulee olemaan erityisen kuuma. Mielenkiintoiset ajat edessäpäin etten sanoisi.

Matkamme alkoi Sydneyn lentokentältä, jonka ulkomaan terminaalista kävin poimimassa poikaystäväni. Yhdessä sitten haimme varaamamme vuokra-auton, joka tosin oli odotettua pienempi, sillä edellinen vuokraaja ei ollut palauttanut meille tarkoitettua ajokkia ajoissa. Saimme siitä hyvästä ihan mukavan alennuksen, mikä sopi oikein hyvin tarkan markan opiskelijalle. Aikaa kului paljon säätämiseen, kuten Sydneystä ulospääsyyn ja retkeilytarvikkeiden ostoon, joten ensimmäisenä päivänä emme ehtineet ajaa kovin pitkälle ennen pimeän tuloa.

DSC_6536 DSC_6610

Majoitumme pienessä kaupungissa nimeltä The Entrance. Informaatiopisteeltä meidät ohjattiin eräälle leirintäalueelle, jonka omisti hurmaava iäkäs herrasmies. Hän oli hidas liikkeiltään ja huonomuistinen, mutta vitsit kulkivat. Ihastuin itse paikkaankin, vaikkakaan se ei hinta-laatu-suhteeltaan aivan ykköspaikalle yltänyt. Pystytettyämme Kmartista hankitun  halpistelttamme kävimme kuvaamassa auringonlaskua ja pelikaaneja meren rannalla. Rantakadulla oli pari pienehköä puuta, jotka olivat täynnä pieniä papukaijoja pitämässä jonkinlaista torikokousta. Tai ehkä kyseessä oli enemmänkin jonkin sortin Speed Dating, sillä linnut istuivat oksilla pareittain ja mekastus oli melkoinen. Jotenkin söpöä.

DSC_6542

Ulkokeittiö leirintäalueella

DSC_6569

DSC_6591

Jäätävän yön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Tässä kohtaa meillä ei ollut vielä kummoinenkaan kiire, joten kolusimme kaikessa rauhassa mielenkiintoisilta vaikuttavia paikkoja. Pysähtelimme usein ja ajelimme pikkuteillä. Pelikaaneja oli joka paikassa ja allekirjoittaneen into kyseisiä elukoita kohtaan alkoi hiipua. Ondrej sen sijaan jaksoi edelleen innostua jokaisesta katulampun päällä kyyköttävästä pelikaanista ja pelikaaniparvista nuokkumassa vesistöjen rannoilla. Ihan hauskoja otuksia kaiken kaikkiaan.

DSC_6627 DSC_6630 DSC_6633

12067175_10153266139077746_1169025547_n

Eräällä pikkutiellä ajellessamme alkoi puiden välistä näkyä hiekkadyynejä. Hiekkavalli jatkui ja jatkui kilometritolkulla, joten lopulta päätimme hypätä autosta katsastamaan mitä sen takana oikein näkyy. Jouduimme raivaamaan tiemme läpi pusikon, mikä Australiassa on aina hieman arveluttavaa hommaa. Jotenkin sitä toisaalta on karaistunut noiden hämähäkkien ja käärmeiden suhteen, eikä niitä osaa enää oikein pelätä. Mitä siis löysimme hiekkadyynien takaa? Antaa kuvien puhua puolestaan.

DSC_6653 DSC_6659 DSC_6667 DSC_6677

DSC_2763

Illalla päädyimme kaupunkiin nimeltä Port Macquarie, joka oli melkoisen täynnä ihmisiä. Kyllähän siellä nätit rannat olivatkin ja saimme upeita kuvia. Yö oli jälleen kerran aina jäätävän kylmä, eikä nukkumisesta oikein aamuyöstä tullut mitään. Heräsin silmät turvoksissa ja kärtyisenä. Vauhkosin aikani, kunnes lopulta reissumieli valtasi taas mielen ja oma ärtymys alkoi lähinnä naurattaa. Naurettua tuolla reilun viikon reissulla tulikin paljon. Siinä mielessä on tullut valittua melkoisen hyvin tuo ukkeli, että välillä saa nauraa itsensä tukehtusmiskuoleman partaalle. En väitä, että olisimme jotenkin hulvattoman hauskoja persoonia. Meidän huumorimme vain sattuu kohtaamaan erityisen hyvin.

DSC_6699 DSC_6700 DSC_6710 DSC_6712

Kun ensimmäisen kerran näimme tämän ilmestyksen kohoavan horisontin takaa, emme millään meinanneet ymmärtää mikä tuo punainen pallo oli. Kuuhan se siellä vähän tuhdimmassa mittakaavassa.

Kun ensimmäisen kerran näimme tämän ilmestyksen kohoavan horisontin takaa, emme millään meinanneet ymmärtää mikä tuo punainen pallo oli. Kuuhan se siellä vähän tuhdimmassa mittakaavassa vain.

Viimeisenä varsinaisena ajopäivänämme tiistaina uhrasimme aikaa kiertotielle nähdäksemme erään kansallispuiston, vaikka aika alkoi käydä vähiin. Halusimme olla perillä Gold Coastilla keskiviikkoaamuna, sillä Onderjn sisko oli ottanut töistä vapaata vuoksemme, emmekä viitsineet venyttää tuloamme pidempään. Kansallispuisto oli lopulta vähän turha. Siellä oli jonkinlainen sademetsä ja pari vesiputousta, eikä juuri muuta. Myöhemmässä vaiheessa reissuamme näimme paljon mielenkiintoisempiakin asioita, mutta niihin palaan parissa seuraavassa postauksessa. 

Kohti vuoria. Kansallispuisto oli vuoren päällä, jonne ajaminen melko mielenkiintoista.

Kohti vuoria. Kansallispuisto oli vuoren päällä, jonne ajaminen melko mielenkiintoista.

 

DSC_6837

Dorrigo kansallispuisto

DSC_2924

DSC_6924

DSC_6887

Viimeinen leirintäalue, jolle majoituimme Graftonissa, oli hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti paras. Ensinnäkin maksoimme siitä vain puolet mitä aikaisemmista. Toiseksi suihkut ja vessat olivat todella siistit ja kyseisissä tiloissa soi radio. Kolmanneksi jokaisella teltta-/asuntoautopaikalla oli oma palmu, hahaa! Kaiken kaikkiaan paikka oli todella idyllinen. Harmi kyllä leirintäalueen nimeä en tiedä.

DSC_6969 DSC_6974

Siinäpä sitä kuvapläjäystä kerrakseen. Kirjoitan Byron Baysta ja Gold Coastista ensi kerralla. Loppuun vielä bonuskuva arvaatteko mistä – no auringonlaskusta tietysti. Taisimme kehittää jonkinlaisen harrastuksen auringonlaskujen kuvaamisesta.

DSC_6915

“Sinua ei voida päästää tälle lennolle”

Se tunne. Se tunne, kun kuulet kyseisen lauseen 30 minuuttia ennen lennon lähtöä Suomesta. Pienenä disclaimerina voin paljastaa, että istun tällä hetkellä hostellihuoneeni sängyllä Sydneyssä, joten pääsin kuin pääsinkin lennolle. Mutta miten, se selviää kohta. Täällä kello vetelee puolta kahdeksaa ja tekisi mieli jo mennä nukkumaan. Tämä päivä on mennyt melko vahvoissa jetlag-meiningeissä, mutta ehdinpähän kuitenkin näkemään jo oopperatalon ja Harbour Bridgen. Hieman sattumalta satuin sinne suunnille käppäilemään.

Lentoreitti

Lentoreitti

Mitä siis tapahtui? Olin hengailemassa lähtöporttini lähistöllä Helsinki-Vantaan lentokentällä puolta tuntia ennen lähtöä, kun minua pyydettiin portille. Viisumissani oli kuulemma jokin ongelma, enkä pystyisi nousemaan koneeseen. Virkailija arveli vian olevan ehkä väärin laitetussa passinumerossa tai että olen hankkinut viisumini piraattisivustolta. Hänen ehdotuksensa oli, että yrittäisin hankkia uuden viisumin puolessa tunnissa(!). Paniikki alkoi hiipiä puseroon. Olin unohtanut tulostetun viisumini ruumaan menneeseen laukkuun, joten yritin etsiä sitä sähköpostista, jotta näkisimme mikä siinä on vikana. Löysin sen, mutta en saanut sitä puhelimellani auki.

IMG_6090

Abu Dhabin lentokenttä

Yritin etsiä viisumia sivuston kautta, josta olin sen hankkinut, mutta koska minulla ei ollut sen numeroa (se olisi lukenut siinä ruumaan menneessä lappusessa) en saanut sitä auki. Epätoivo alkoi iskeä. Joutuisin ostamaan uudet lennot, jotka varmaan maksaisivat näin lyhyellä varoitusajalla 900 euroa. Joutuisin viettämään Helsinki-Vantaalla kuka ties kuinka kauan. Joutuisin joka tapauksessa selvittämään myös viisumini uudelleen. Päätinkin siis vielä yrittää toista kautta sivustolle. Siihen tarvittiin tunnukset, enkä tietenkään muistanut salasanaani. Se täytyi tilata sähköpostiin, jonka jälkeen sivusto kysyi minulta kaksi turvakysymystä. Paha vain, että mobiilisivustolla oli jokin bugi, jonka vuoksi kysymykset näkyivät ruudulla vain osittain. “What is your favourite h”. Mikä h******n h?? Painelin refreshiä, jos kone sattuisi lottoamaan paremmin ymmärrettävät kysymykset.

IMG_6091

Aikaa oli enää alle varttitunti ja ihmiset jonottivat jo portille. Lentokoneeseen nousun olisi pitänyt jo alkaa, mutta minun takiani siitä oltiin myöhässä. Lopulta kädet täristen saan ymmärrettävät kysymykset esille, vastaan niihin ja näytän auennutta sivua toiselle virkailijalle. Hän toteaa: “Ai sulla onkin opiskelijaviisumi. Tuo kone kysyy turistiviisumia.” Sitten molemmat virkailijat näpyttävät tietokonetta. Minuutit kuluvat ja ihmiset tuijottavat jonosta. “Joo se on ok nyt. Luultiin, että oot turistiviisumilla menossa”.

Kyseessä oli siis jonkinlainen ihmeellinen sekaannus. Virkailijoille ei tullut mieleen, että saattaisin olla jollain muulla viisumilla liikkeessä kuin turistiviisumilla. Jos en olisi viime minuuteilla saanut asiaa selvitettyä, olisin totta tosiaan jäänyt koneesta, ja kahdesta seuraavasta. Aivan hirveä tunne. Ehdin jo valmistautua siihen, etten lähtisi Suomesta mihinkään. Kuitenkin kun virkailija pyyteli anteeksi noustessani koneeseen en voinut kuin hymyillä ja todeta, että ei se mitään. Sitä helpotuksen tunnetta ei voita mikään.

Niin, että muistakaahan pojat ja tytöt pitää se paperinen viisumi matkassa!