Roadtrip osa 4: Keskellä ei mitään

Perjantaiaamuna en oikeastaan edes tiennyt minne olimme lähdössä. Sen tiesin, että menisimme jonnekki parin sadan kilometrin päähän elektronisen musiikin festivaaleille, mutta paikasta minulla ei ollut käryäkään. Suunnitelmat tuntuivat muutenkin vaihtuvat lennosta, joten päätin vain mennä mukana, mitä ikinä eteen tulisikaan. Aamulla tiosin vähän kärtysin asiaa, sillä olin kuvitelmissa, että kävisimme vielä rannalla ja lähtisimme hiljokseen iltapäivästä ajelemaan. Yhtäkkiä olimmekin jo pakkaamassa heti heräämisen jälkeen ja tarkoitus oli lähteä mahdollisimman pian. Olen vähän hitaasti lämpeäväistä sorttia, joten tuollaiset yhtäkkiset suunnitelman muutokset aiheuttavat sopivissa olosuhteissa pientä verenpaineen nousua. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että kyseiset keskustelut käytiin tsekiksi silloin kun en ollut samassa huoneessa.

Päätettiin sitten kuitenkin käydä Ondrejn kanssa pikaisesti uimassa heti aamutuimaan ja jo alkoi taas tätä tyttöä elämä hymyilyttää. Varsinkin, kun nähtiin valaita todella lähellä rannan tuntumassa! Siellä oli ihmisiä sup-laudoilla ja valaat uivat ihan muutaman metrin päästä heistä. Varmasti melko ikimuistoinen kokemus heille.

Jo ennen puoltapäivää istuimme täyteen ahdetussa autossamme ja lähdimme köröttelemään kohti sisämaata. Loppujen lopuksi oli onni, että lähdimme niin aikaisin, sillä päästyämme perille oli aurinko jo laskemassa. En oikein tiedä miten saimme tuhrattua matkaan niin paljon aikaa. Ainakin pysähtelimme muutaman kerran ja kerran olimme vähän hukassakin. Maisemat muuttuivat rannikon verheydestä sisämaan punertavaan erämaahan. Tien varrella oli keltaisia kaktuksia, jotka olivat kuin suoraan jostain sarhakuvalehdestä.

Ennen festivaalialueelle ajoa kävimme vielä lyhyesti patikoimassa läheisessä Girraween kansallispuistossa. Reitti ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen paria kivenmötikkää lukuunottamatta.

DSC_7359

Jotkut olivat kasanneet tällaisia kivikasoja reitin varrelle.

DSC_7372

Seuraavan päivän kohde.

Seuraavan päivän kohde.

DSC_7397

Kookaburra. Uskokaa tai älkää, mutta nämä linnut kuulostavat ihan apinoilta.

Sitten seuraa se hermoja kiristänein osuus. Olimme siis liikkeellä meidän vuokra-autollamme, sillä suunnitelmana oli, että sunnuntaina me jatkaisimme Ondrejn kanssa matkaan takaisin kohti Sydneytä ja Ondrejn sisko ja tämän poikaystävä palaisivat Gold Coastille heidän ystäviensä kyydissä. Ajellessamme kohti festivaalialuetta pimeys alkoi toden teolla laskeutua. Ei siinä vielä mitään, mutta jossain vaiheessa tie muuttui todella huonokuntoiseksi. Olimme tosiaan jo jonkin aikaa ajelleet pienillä hiekkateillä, mutta tämä tie oli täynnä kuoppia ja kiviä. Pari kertaa pohja kolahti ikävän kuuloisesti ja kerran jäimme kiinni hiekkaan. Ei tosiaankaan mikään järkevin paikka viedä vuokra-autoa, mutta eipä tuosta kukaan tiennyt etukäteen. Hammasta purren oli vain ajettava perille. Eikä perillä ollut juuri sen helpompaa. Parkkipaikka ja telttailualue olivat jossain puiden keskellä ja paikassa oli säkkipimeää. Ajoimme vieläpä kantoon, mutta onneksi auton vahingoilta vältyttiin.

Ennen telttapaikan etsimistä koimme pienen hengähdystauon olevan paikallaan. Joimme oluet tuijotellen käsittämättömän upeaa tähtitaivasta, josta pystyi hahmottamaan jopa linnunradan. Tähtiä oli niin paljon, ettei niistä pystynyt erottamaan minkäänlaisia tähtikuvioita. Eläköön valosaasteettomuus!

Joku saattoikin jo arvata, että festivaalit olivat melko hippiluontoiset. Ihmisiä oli oman arvioni mukaan 100-150. Siellä oli yksi lava, jonka edessä ihmiset jammailivat mitä mielikuvituksellisimmissa asuissa. Kyllä huomasi, että ihmiset olivat tulleet sinne ollakseen omia itsejään. Mekin tanssimme varsin antaumuksellisesti keksien toistaan typerämimpiä tanssiliikkeitä, eikä kukaan katsonut kieroon. Melkoisen vapauttava tunne, kun ei tarvitse miettiä mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta.

Esiintyjiin en muuten kiinnittänyt juurikaan huomiota, mutta yksi sen onnistui tekemään. Tämä mies soitti toisella kädellä rumpuja ja toisella kosketinsoittimia. Yhdistelmä jota en ikinä ennen ole nähnyt ja hän oli myös todella taitava siinä. Alueella oli myös tulen pyörittäjä, jolla oli tosiaan käsissään kahden kettingin päässä tulessa olevat pallot. Kokeilin itsekin tuota, mutta melko huonolla menestyksellä, heh. Se näytti paljon helpommalta kuin todellisuudessa oli.

Aamulla herättyämme oli aurinkokin noussut ja vihdoin näimme missä oikeasti olimme.

DSC_7411

Yön pimeydessä luulimme tätä telttaa oikeaksi autoksi. Totuus paljastui aamulla.

Yön pimeydessä luulimme tätä telttaa oikeaksi autoksi. Totuus paljastui aamulla.

Aamulla tajusimme myös, ettei meillä ole oikein mitään järkevää ruokaa. Siksipä olimmekin onnesta mykkyrällä, kun löysimme alueelta pari kojua, jotka möivät kahvia, muffineja, munapekonihampurilaisia ja smoothieita.

DSC_7417

Smoothiet tehtiin lapsityövoimalla :D

Smoothiet tehtiin lapsityövoimalla :D

DSC_7420

Lapsiin oli panostettu ja heille oli rakennettu tällainen jättimainen sirkusteltta leikkipaikaksi.

Lapsiin oli panostettu ja heille oli rakennettu tällainen jättimäinen sirkusteltta leikkipaikaksi.

DSC_4091

Festivaalialueelta lähdettyämme kohtasimme poliisipartion. Meidät pysäytettiin ja kuskina toimineen Ondrejn tenttaaminen alkoi. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että Ondrej oli unohtanut ottaa piilolinssit yöksi pois, joten hänen toinen silmänsä oli melkoisen punainen. Silmän nähtyään poliisi mylvähti “milloin olet viimeksi käyttänyt huumeita?!”. Ei auttanut selittelyt vaan koko auto tutkittiin ja myllättiin huumeiden varalta. Jonkinlainen sylkitesti myös suoritettiin Ondrejlle. Saimme luonnollisesti puhtaat paperit, poliisien harmistukseksi, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Menimme takaisin kansallispuistoon, jossa olimme olleet edellisenä päivänä ja kiipesimme The Pyramid kukkulalle (tai vuorelle niinkuin täällä päin kaikista nyppylöistä sanotaan), joka muistutti lähinnä suurta kalliolohkaretta. Ylämäkeen oli suhteellisen helppo talsia, vaikkei minkäänlaista tukea löytynytkään ja kallion oli todella jyrkkää. Pinta oli kuitenkin sen verran karheaa, että kengät pitivät siinä hyvin. Vain joissain kohdissa oli liukkaampaa ja silloin alkoikin mietityttää, että mitenköhän täältä alas tullaan. Periaatteessa, jos olisit liukastunut, olisi se ollut melko varmasti tarkoittanut hengenlähtöä, sillä mitään ei ollut pysäyttämässä laskua. Noista pahimmista paikoista ei yllättäenkään ole kuvia, sillä huomio oli kokonaisvaltaisesti kiipeämisessä.

DSC_7432 DSC_7434 DSC_4111 DSC_7438

DSC_7445

Pois päin ajellessamme pysähdyimme vielä kerran yhdelle vähän lyhyemmälle patikointireitille. Tässä kohtaa jalat huusivat jo hoosiannaa, eikä reitin varrelta löytynyt kuin vihaisia jättimäisia muurahaisia ja aaltoa muistuttava kivenlohkare.

Nämä kaverit oikeasti hyökkäsivät päälle.

Nämä kaverit oikeasti hyökkäsivät päälle.

Underground Greek

Underground Creek

Illaksi suuntasimme toiseen kansallispuistoon nimeltä Bald Rock. Emme taaskaan ehtineet perille ennen pimeän tuloa, mutta tällä kertaa tie oli ihan hyväkuntoinen, joten auton kolistelulta säästyttiin. Perillä meitä odotti kirjava sakki ihmisiä, joista osan Ondrejn sisko ja tämän poikaystävä tunsivat. Suurin osa oli taaskin tsekkejä, mutta oli siellä myös yksi britti, yksi aussi ja yksi brasilialainen – ja tietysti yksi suomalainen! Sain taas ihmetyttää ihmisiä kertomalla Suomesta ja vastailla kysymyksiin. Kyllä se Suomi vain on melko eksoottinen jopa Euroopasta tuleville ihmisille. Siinä jutustelun lomassa söimme brasilialaisittain valmistettua grillilihaa, joka oli ihan hemmetin hyvää.

DSC_7496

Kokeiltiin myös kuvata tähtitaivasta, mutta vielä siinä on opettelemista. Siellä se linnunratakin pilkottaa puiden takana.

Aamulla herättiin Ondrejn kanssa ennen seitsemää ja pakattiin kamppeet autoon. Jouduimme lähtemään noin aikaisin, sillä puistonvartija oli kuuleman mukaan tulossa seitsemän jälkeen emmekä olleet maksaneet telttapaikasta. Ja se miksi emme olleet maksaneet johtui siitä, ettei ketään ollut paikalla illalla saapuessamme. Niinpä hipsimme pois vähin äänin kuten meitä oli kehoitettu. Sanoimme tietysti hyvästit Ondrejn siskolle ja tämän poikaystävälle, mutta muuta porukkaa emme enää nähneet.

 

Koko päivän vain ajoimme ja ajoimme. Itsekin pääsin vihdoin kunnolla ratin taakse ja ajoin noin puolet matkasta. Viimeisen yön vietimme lähellä Sydneyä The Entrancessa, samalla leirintäalueella kuin ensimmäisen yönkin. Seuraavana päivänä pesetimme auton, palautimme sen ja tulimme Canberraan. Näin koko huikea reissu oli päätöksessään.

Ai miten niin musta auto?

Ai miten niin musta auto?

Onneksi ilmastointi autossa toimi.

Onneksi ilmastointi autossa toimi.

DSC_7558

 

Roadtrip osa 3: Gold Coast

DSC_7280

Oi Kultaista Rannikkoa. Lyhyeksi jäi reissu sinne. Ehdimme viettää Gold Coastilla yhden täyden päivän, kunnes maantie kutsui taas. Tuo yksi päivä oli onnistuttu kuitenkin ahtamaan sen verran täyteen ohjelmaa, että siitä riittää kerrottavaa kokonaiseksi postaukseksi. Näimme myös jotain, mitä tituleeraisin yhdeksi reissun kohokohdaksi, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ahtauduimme aamulla kaikki neljä pieneen vuokrakotteroomme ja suuntasimme kohti vuoria. Edelliset pari päivää olivat olleet lämpimiä ja niin oli tämäkin päivä. Itse asiassa lämpötila ei ole laskenutkaan enää tuon jälkeen alle kahdenkymmmenen, mitä nyt täällä Canberrassa kerran tai kaksi. Tosiaan, aikeenamme oli kiertää lyhyehkö sademetsälenkki, jonka varrella oli jonkinlainen kallion läpi virtaava vesiputous. Ei se vesiputous itsessään kovin kummoinen ollut, mutta tulipahan nähtyä. Ilmeisesti Gold Coastin lähistöllä ei hirveästi luonnonnähtävyyksiä ole, joten kaikki kunnia näille meidän australialaistuneille tsekeillemme siitä, että kaikkensa tekivät  meitä viihdyttääksemme.

Tuolta se tuli...

Tuolta se tuli…

... Ja tuonne se meni.

… Ja tuonne se meni.

DSC_3513

Sitten päästään siihen jännittävään osioon. Alkaa vähän ehkä jo  nolottaa tämä ylihypettämiseni, sillä ei tämä nyt välttämättä muiden ihmisten mielestä niiiiiiin jännä juttu ole. Asiaan. Reitin loppupuolella vastaantulijat sanoivat, että polun varrella on jokin elukka, jonka nimeä en kuullut. Kiirehdimme tietysti into piukeina eteenpäin ja mitä löysimmekään – pytonin! Siinä se auringossa paistatteli vailla huolen häivää. En osannut ollenkaan odottaa törmääväni pytoniin Australiassa.

Tui tui.

Tui tui.

Ei ihan pieni kaveri.

Ei ihan pieni kaveri.

Tässä välissä onkin hyvä mainita, että tänään näimme taas kerran käärmeen kampuksella. Samainen liero kuin edellisellä kerrallakin (lajiltaan siis). Oli kyllä niin pirun näppäräliikkeinen, että hetken toisiamme silmästä silmään tuijotellessamme katosi silmänräpäyksessä avoimeen sadevesikaivoon. Ymmärrän yhä paremmin miksi varoitellaan, ettei pitäisi jäädä ottamaan kuvia tästä tappavan myrkyllisestä käärmeestä.

Pois päin ajaessamme pysähdyimme jollekin taukopaikalle, jossa kuulemma asustaa varaani. Löysimme varaanin, mutta se ei tsekkiemme mukaan ollut sama tyyppi kuin normaalisti. Pienempi ja arempi oli tämä kaveri. En nyt silti ehkä niin pieneksi kutsuisi.

DSC_7226

DSC_7237

Lopulta lähdimme ajamaan takaisin rannikolle tarkoituksenamme mennä vihdoin ja viimeinkin uimaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Ensin kuitenkin kävimme ihastelemassa kymmeniä kallioilla paistattelevia liskoja. Hauska, että Suomessa lemmikkeinä pidettäviä elukoita, kuten liskoja, käärmeitä ja lintuja, näkee täällä  ihan normaalissa arkisessa elinympäristössä. Pitäisiköhän lanseerata jokin oikein tyypillinen suomalainen eläin lemmikiksi täälläpäin maailmassa. Vaikkapa rusakko. Täällä näkee vain semmosia söpöjä pieniä pupuja pomppimassa ympäriinsä. Rusakossa olisi asennetta.

DSC_7265

DSC_7282

Kävimme uimassa ja hihkuin taas kerran kuin pikkutyttö konsanaan. Jotenkin vain ne aallot ovat parasta ikinä. Vesi oli joidenkin mielestä kylmää. Minun mielestäni se ei ollut Lapin jokivettä kummempaa. Kerrankin tilanne, jossa olen pystynyt esittämään pohjoista kylmän kestävyyttä. Yleensä olen aina se, jolla on kaikista eniten vaatetta päällä.

Ja ohjelma jatkuu. Iltapäivästä lähdimme eräälle eläinpuistolle, jossa tarkoitus oli syöttää papukaijoja. Ne kuulemma istuvat ihmisten päälle, kun heillä on kookosmaitoa käsissään. Eipä niitä pirun lintuja tietenkään juuri sinä päivänä näkynyt. Lohdutukseksi yleisölle tarjottiin tilaisuutta ottaa pyton(!) olkapäille, heh! Kappas kappas, vanha kamu.

Ilmekin mitä mehukkain.

Ilmekin mitä mehukkain.

Tämän jälkeen taidettiin ajaa taas kerran jonnekin katselemaan auringonlaskua. Tässä menee jo päivissä sekaisin, kun auringonlaskukuvia on sieltä ja täältä. No, tällä kertaa vuorossa hieman teollisempaa maisemaa.

DSC_7324 DSC_7318

Kun pimeä laskeutui, sai viimein vähän hengähtää ja käydä ostamassa älyttömän kokoiset jäätelöt. Ja oli pojat kyllä hyvää. Kävelimme rantakadulle puiden alla, jossa papukaijat jälleen kerran möykkäsivät sielujensa kyllyydestä. Vähän mietitytti, että nuoleekohan sitä kohta linnunpaskaa tötteröstä, mutta selvittiin kuitenkin. Tosin Ondrej onnistui tuon jälkeen lennättämään jäätelöpallonsa kahden metrin päähän ihan pelkästään nuolaisemalla sitä. Kuulemma. Vähän kyllä epäilen, että tapaukseen liittyy vääränlainen tötterön pitokulma.

Illalla vielä lähdimme grillaamaan Ondrejn siskon ja hänen poikaystävänsä kavereiden luokse. Ovesta sisään astuttuamme yksi toisensa jälkeen sisälläolijoista paljastui tsekkiläiseksi. Minä ja noin seitsemän tsekkiläistä, jippii. Olen täällä oppinut, että jos ryhmässä on kolme tai useampi henkilö samaa kansallisuutta keskenään, alkavat he ennemmin tai myöhemmin puhua omaa kieltään. Onneksi paikalle saapui myöhemmin pari espanjalaista ja yksi aussi, joten painetta englannin puhumiseen oli enemmän. Ondrejn sisko (Ondrejn lisäksi) jaksoi kyllä sinnikkäästi puhua englantia, vaikka muut hänelle tsekkiä puhuivatkin, josta suuret kiitokset hänelle. Oli hauska ilta ja näimme muuten jättisuuren lepakonkin!

Seuraavassa, eli viimeisessä Roadtrip-postauksessa, luvassa muun muassa kertomusta festivaaleista keskellä ei mitään.

Stay tuned!

 

Roadtrip osa 2: Byron Bay

DSC_7034

Oletteko ennen kuulleet Byron Baysta tai Gold Coastista? Kyseiset kaupungit ovat melkoisen tunnettuja surffimekkoina ja rantaparatiiseina. Byron Bay sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Gold Coastin eteläpuolella ja pysähdyimme siellä päiväkseltään ennen suuntamista lopulliseen määränpäähämme. Ondrejn sisko ja hänen poikaystävänsä asuvat Gold Coastilla ja koko matkan pääasiallinen tarkoitus olikin käydä vierailemassa heidän luonaan. Tapasimme heidät itse asiassa jo Byron Bayssa, jossa lounastimme yhdessä, jonka jälkeen lähdimme yhdessä ihmettelemään rantaa ja paikallisia nähtävyyksiä.

DSC_7002

Pysähdyimme jaloittelemaan vielä ennen Byron Bayta eräässä pienessä kyläpahasessa ja näimme ensimmäisen kerran valaita! Niistä ei valitettavasti kunnollisia kuvia saanut, sillä ne näyttivät pinnan yläpuolella vain hieman selkäänsä.

DSC_7000

DSC_6995

DSC_3166

Ondrejn sisko kehui kuinka paljon liskoja tulisimme näkemään. Näimmekin yhden lähtiessämme kiipeämään Byron Bayn majakalle, mutta siihen se sitten jäi. Koko matkan ylös tähyilimme pusikoihin, mutta näimme vain paikallisia kalkkunoita (ainakin niiltä ne näytti). Kyseiset kalkkunat olivat niin tuhottoman yleisiä ja epäkiinnostavia, ettei niistä tullut edes räpsäistyä kuvaa. Niin ja toki valaitakin näimme aina vähän väliä meren pinnalla henkeä haukkaamassa, mutta niistä kun ei kunnollisia kuvia saanut, uhkasi kuvasaldo jäädä laihanlaiseksi. Toki maisemat olivat kauniita.

DSC_7006

DSC_7032 DSC_7020

Australian itäisimmällä pisteellä

Australian itäisimmällä pisteellä

Takaisin tullessamme olimme jo luopuneet toivosta liskojen suhteen. Ei sinänsä harmittanut, sillä kohtasimme jotain parempaa ja odottamatonta, nimittäin nokkasiilin. Peloissaan se raukkariepu tosin oli, sillä se oli vähän satimessa. Pää oli jossain kolossa, mutta muu kroppa ulkopuolella. Ilmeisesti taktiikkana oli “minä en näe niitä, ne eivät näe minua”. Ei ole ihan tavallista nähdä nokkasiiliä Australiassa ja meidän paikallisillekin se oli ensimmäinen kerta kuuden Australiassa asutun vuoden aikana.

DSC_7043

Uskaltautui se sentään sen verran päätä nostamaan, että sai tämän kuvan napattua.

Ja sitten vielä näimme kuin näimmekin toisen liskon. Liskoja näimme itse asiassa myöhemmin Gold Coastilla pilvin pimein, joten ihan turhaa oli valitus niiden näkemättömyydestä.

DSC_7072

Iltapäivällä Gold Coastia kohti ajellessamme pysähdyimme vielä eräälle näköalapaikalle. Mikä tarkoitti lisää kiipeämistä. Maisemat olivat samantyylisiä rantamaisemia ja niitä kohtaan alkoi hieman jo kyllästyminen iskeä. Paikan kohokohta olikin mielestäni kallioiden takaa avautuva pieni musta saari, joka muodostui erikoisista pylväskivistä. No, katsokaa itse, en osaa sitä sen paremmin selittää.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi kuvaputki.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi objektiivi.

Illalla Gold Coastille päästyämme otimme rennosti ja joimme parit oluset. Ajatuksena oli lähteä  johonkin yömarkkinoille (night market), mutta kolmen yön teltassa nukkumisen jälkeen uni vei voiton. Ette usko kuinka hyvin sitä pieni ihminen nukkuukaan ohuella lattialle levitetyllä patjalla, kun se vain on sisätiloissa. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ei tarvinnut heräillä keskellä yötä kylmyyteen.

Tarkoituksenani oli kirjoitella Byron Baysta ja Gold Coastista samassa postauksessa, mutta näiden kuvien paljouden takia armahdan teidät (ja itseni) ja kirjoitan Gold Coastista oman postauksensa myöhemmin.

Patikointia ja pelastustehtäviä

Viime lauantai oli melko mieleenpainuva päivä. Paitsi, että kävimme patikoimassa Canberran ulkopuolella, olin paikalla kahdessa täysin eri tilanteessa, jossa tarvittiin ambulanssia.

Lähdimme aamusta parinkymmenen hengen porukalla kohti Namadgin kansallispuistoa. Edellinen päivä oli ollut jo lämmin, joten osasimme varustautua shortseilla. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia (paikalliset puhuvat aina ajasta, ei kilometreistä). Matkalla näimme todella laajan avoimen alueen, johon oli istutettu puita nättiin riviin. Kuljettajamme tiesi kertoa, että alue oli palanut pahoin vuonna 2003. Täällä nämä maastopalot ovat yleisiä ja yksi merkittävimmistä uhkista myös ihmisille. Tuolloin vuonna 2003 palossa kuoli muutamia ihmisiä ja yli 500 kotia paloi, jonka lisäksi metsistä ja luonnonpuistoista 70% vahingoittui.

Kuva täältä

Hurja ajatella kuinka lähelle keskustaa se on tullut // Kuva täältä

Kun pääsimme pois isolta tieltä ja aloimme lähestyä sovittua tapaamispaikkaamme, alkoivat maisemat muistuttaa minun mielikuviani Australiasta.

IMG_6903

 

IMG_6900

 

IMG_6904Emujakin nähtiin tien poskessa, mutta eihän niistä kuvaa saanut. Nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät pallurat ovat ihan tavallisia tylsiä lehmiä vaan.

Valitsemamme reitti oli yhteensä n. 10 kilometriä pitkä. Se ei kiertänyt ympyrää, vaan samaa reittiä oli tultava takaisin. Menomatka meni ilman ihmeellisyyksiä metsikössä jonossa talsien kuin pienet elefantit ikään.

IMG_6915

IMG_6917

Täältä se vuoden 2003 palo muuten sai alkunsa

IMG_6925

IMG_6938

Reitin päähän päästyämme löysimme paitsi huikeat maisemat myös seurueen, jonka yksi jäsen murtanut nilkkansa useasta kohtaa (diagnoosi selvisi jälkeenpäin kun häiskä pääsi sairaalaan). En itse asiassa tajunnut tilannetta, ennen kuin vasta kun olimme jo tekemässä lähtöä takaisin päin, sillä he olivat hieman kauempana meistä ja käyttäytyivät rauhallisesti. Osa porukastamme tosin oli jo tässä vaiheessa asiasta tietoisia ja jututtivatkin heitä. Me autuaan tietämättömät kiipeilimme kallioilla ja räpsimme kuvia.

IMG_6944

IMG_6948

IMG_6958 IMG_6968

Lounastaessamme alkoi tilanteen kuva selvitä kaikille. Ensiapu oli hälytetty paikalle, mutta heidän tulonsa veisi luonnollisesti aikaa, sillä maantielle oli matkaa 5 kilometriä kivikkoista polkua. Siispä riskeimmät ryhmästämme päättivät jäädä kantamaan loukkaantunutta ensiapuryhmää vastaan, ja me muut lähdimme edeltä. Tarkoituksenamme oli ollut alunperin käydä vielä vaelluksen jälkeen toisessa paikassa, mutta kun pelastusoperaatioon ryhtyneitä ryhmäläisiämme ei kuulunut metsästä vielä parin tunnin jälkeenkään, alkoi käydä selväksi, ettemme ehtisi enää sinne. Aloimme huolestua, kun pian pimenisi, eikä siellä ollut kenttiä, jotta olisimme saaneet heihin yhteyden. Lähdimmekkin sitten heitä vastaan. Kauas emme kuitenkaan joutuneet kävelemään, kun jo kuulimme tuttuja ääniä. Ensiapuryhmä oli mennyt jotain toista reittiä.

Odotellessa oli aikaa kuvailla kenguruja

Odotellessa oli aikaa kuvailla kenguruja

IMG_6972

Entäs se toinen tilanne sitten?

Kotiin päästyäni ja siellä aikani hengailtuani, kuulin käytävästä töminää ja outoja ääniä, eräänlaista vaikerrusta. Sen jälkeen kuulin puhetta, josta en saanut selvää, mutta aistin, ettei kaikki ollut hyvin. Jossain vaiheessa kävi selväksi, että jollekin soitettiin ambulanssia. En oikein tiennyt mitä tehdä. Tuntui, että jos menisin katsomaan tilannetta, vaikuttaisin uteliaalta idiootilta. Toisaalta taas, pitäisihän se nyt kysyä, jos voisi jotenkin auttaa. Kävin sitten käytävällä pyörähtämässä ja näin tämän ambulanssin soittajan, joka oli edelleen puhelimessa. Yritin katsoa häntä vähän kysyvästi, mutta hän ei huomioinut minua, joten oletin, ettei tilanteeseen tarvittu muita ihmisiä. Epäilen, että kyseessä oli jonkinlainen kohtaus, sillä kuulin puhetta päänsärystä ja äkillisestä ruumiinlämmön noususta/laskusta. Mitään ei ole näin jälkeenpäin asiasta kuulunut, joten eiköhän asia ole päättynyt onnellisesti.

Semmoinen päivä se.

Ps. Kokeilin eilen kengurun ja kamelin lihaa. Ihan hyviä olivat, mutta eivät pärjää kunnon poronlihalle!