Perillä ollaan

2914 kilometriä ja 13 päivää takanapäin. Saavuimme määränpäähämme Cairnsiin eilen. Olemme nyt hostellissa ja kyllähän sängyssä nukkuminen oli erimukavaa lähes kahden viikon telttailun jälkeen. Nukuin toki teltassakin ihan hyvin, toisin kuin vähemmän telttailleet miehistömme jäsenet, mutta sänky on aina sänky. Ainakaan täällä ei herää joka aamu viideltä jäätävään lintukonserttiin.

Jatketaanpas siitä mihin jäätiin. Gold Coastilta suuntasimme Brisbaneen, josta nappasimme kyytiin toisen suomalaisen – ainoan miesvahvistuksemme. Henri on myös vaihtari, mutta tuli mukaan vasta tässä vaiheessa, sillä hän oli käymässä Uudessa-Seelannissa.

20151127_124135

Jouduimme tekemään uudelleenjärjestelyitä uuden tulokkaan johdosta. Henri vaihdettiin saksalaisen Marien tilalle toiseksi kuskiksi, sillä muuten hän olisi harteikkaana miehenä vienyt liikaa tilaa autossa. Kyllä, tilanpuute oli niin suuri, että jouduimme miettimään jopa ihmisten kokoa, haha! Autokin pakattiin aina uudelleen ja uudelleen, jotta jokainen millimetri saatiin hyötykäyttöön.

Brisbanesta ajoimme Hervey Bayhyn, joka oli kohteenamme ainoastaan Fraser islandin vuoksi. Fraser on maailman suurin hiekkasaari ja siellä on kuulemma paljon nähtävää. Itse kuitenkin skippasin tuon reissun, sillä se ei mitenkään sopinut enää budjettiini. Toisaalta en ollut ollenkaan pahoillani vapaapäivästä, jolloin sain rauhassa kirjoitella blogia sun muuta.

Gold Coast

Gold Coast

Meille kävi pieni haksahdus ja Fraserille menijät missasivat lautan, johon olivat ostaneet liput. Menimme väärään paikkaan epäselvien ohjeiden takia, emmekä enää ehtineet oikeaan paikkaan ennen lautan lähtöä. Onneksi he saivat mahdollisuuden mennä seuraavana päivänä uudestaan, eivätkä rahat menneet hukkaan. Meidän jatkosuunnitelmiimme se toki vaikutti melko paljon. Olimme aikoneet käyttää sen seuraavan päivän Airlie Beachille ajamiseen, joka on lähtöpiste Whitsundays Islandille. Hervey Baysta sinne ajamiseen menee noin kymmenen tuntia. Siispä jouduimmekin lähtemään ajamaan yötä vasten porukan palattua Fraserilta. Jouduimme myös tekemään kaikki hankintamme jo Hervey Bayssa sekä pakkaamaan kaikki kamppeenne tulevia päiviä ajatellen. Tähän menikin sitten kokonainen päivä.

received_10153739359457118

Ajaminen yöllä osoittautui odotettua raskaammaksi. Sovimme, että etupenkillä istuva pysyisi aina hereillä kuskin kaverina turvallisuussyistä. Ajoin itse ensimmäisenä, koska satuin jo muutenkin istumaan kuskin paikalla, kun kävin noutamassa muut lautalta. Suhteellisen helppo nakki siis. Yhdeksän aikoihin illalla Henri hyppäsi puikkoihin ja minä valvoin hänen seuranaan.Telttaillessa olimme tosiaan tottuneet menemään nukkumaan hyvin aikaisin, joten ei ihme, että jo tässä vaiheessa muut nukkuivat.

Jossain vaiheessa teki todella tiukkaa pysyä hereillä, mutta pysähdyksellä mäkkärissä ja mustalla kahvilla saatiin ostettua lisäaikaa. Lopulta mekin pääsimme nukkumaan lyhyesti, kun Marie ajoi viimeisen osuuden. Mitenkään mukavasti ei toki tullut nukuttua ja kun pääsimme perille neljän aikaan aamuyöstä, nukuimme sitten jonkin aikaa satamassa taivasalla.

Whitsundaysta kirjoitan erikseen, sillä kokemus oli yksi parhaimmista koko vaihtoaikana. Sen verran voisin kuitenkin raottaa, että kyseessä on saari, jossa telttailimme kaksi yötä. Paikka on todella suosittu turistikohde ja ihmiset yleensä vierailevat siellä ohjatuilla turistimatkoilla. Me sen sijaan ostimme vain lauttalipun ja retkeilyoikeuden, millä säästimme todella paljon rahaa. Ei sähköä, ei vettä, ei kenttiä. Vain luonto ja me.

received_10153739359167118

Nyt täytyy kuitenkin alkaa valmistautumaan illan menoihin. Tänään on siis 25. syntymäpäiväni ja luvassa on jonkin asteista juhlintaa. Kröhöm. Palailen taas langoille, kunhan ehdin!

 

Kansainvälisiä tuulia roadtripiltä

Ajattelin tässä välissä kirjoittaa tämän hetkisen reissun tuntemuksista ja kuulumisista näin tuoreiltaan. Palaan Uuden-Seelannin postauksiin, kunhan löydän aikaa kirjoittaa niistä.

Jätimme sunnuntaiaamuna Canberran taaksemme ja suuntasimme ensimmäiseksi Sydneyyn noutamaan vuokra-automme. Ryhmädynamiikka oli samantien kunnossa, eikä kolmen tunnin odottelu vuokra-autofirmalla saanut hermojamme kiristymään. Päinvastoin, nauroimme ihan kaikelle tyhjänpäiväiselle, niinkuin hyvät kaveriporukat yleensäkin.

Yhteensä koko karavaanissa on 11 henkeä kahdeksasta eri maasta. Autoja on kolme ja päämääränä on telttailla koko matka Cairnsiin saakka. Minun autossani on lisäkseni yksi saksalainen, yksi sveitsiläinen ja yksi meksikolainen. Hyvin kansainvälinen porukka siis. Muissa autoissa on ihmisiä Norjasta, Ruotsista, Argentiinasta, Belgiasta ja Meksikosta.

Suunnitelmamme vaihtelevat hieman autokunnittain ja loppua kohden tiemme erkanevat. Näin jättimäistä ryhmää on yksinkertaisesti mahdotonta pitää koossa koko matkaa, mikä ei toisaalta haittaa. Jokainen voi tehdä mitä itse tykkää, eikä tarvitse mukautua toisten tahtoon.

Ensimmäisenä päivänä haimme saksalaisen Marien kanssa tuntumaa autoon. Me kaksi ajamme ja toiset lähinnä nukkuvat. Välillä toki lauletaan ja otetaan selfieitä. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ole.

Toisena päivänä autoilu alkoi jo sujua rutiinilla, eikä isommatkaan kaupungit enää pelottaneet. Ensimmäisen yön vietimme Port Macquariessa, jossa olinkin käynyt jo aikaisemmalla Roadtripilla. Siellä törmäsimme ensimmäistä kertaa erikoiseen parkkikulttuuriin, jossa auto jätetään parkkiin ilman minkäänlaisia lippuja tai kiekkoja. Parkkiaika on kaksi tuntia ja kun tuo aika on kulunut, maanalainen mittari kutsuu paikalle parkkipirkon sakottamaan auton. Melkoista.

Seuraavat kaksi yötä vietimme Byron Bayssa, joka on idyllinen pikku hippikaupunki. Söimme siellä ehkäpä maailman parasta jäätelöä paikassa nimeltä Gelati. Muuten siellä ei ollutkaan juurikaan nähtävää, lukuunottamatta majakkaa, jossa olin käynyt jo edellisellä kerralla. Kaupungissa taitaakin parasta olla sen tunnelma.

Byron Bayn jälkeen suuntasimme kahdeksi yöksi Gold Coastille, joka on todellinen suurkaupunki. Rannikko on 29 kilometriä pitkä ja sitä reunustaa pilvenpiirtäjien jono. Majoituksemme oli ihan rannan vieressä täydellisellä paikalla. Vietimme siellä sveitsiläisen Nathanian synttäreitä koko porukalla grillaamalla ja juomalla rommikolaa. Meidän autoporukkamme oli lopulta ainoa, joka päätyi lähtemään keskustaan yökerhoilemaan. Itse tulin aika varhaisessa vaiheessa takaisin, mutta olen ylpeä itsestäni, että sentään lähdin sinne! Minulla on ollut viime aikoina suuria ongelmia saada itseäni lähtemään baariin ja olenkin vältellyt niitä taidokkaasti jo yli kuukauden. Kyllä kai se on myönnettävä, että vanhaksi sitä on tullut.

Tämä reissu on kokonaisuudessaan hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin. Ensimmäisellä roadtripillä ja Uudessa-Seelannissa tarkoituksena oli nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa, joten liikkumista tuli paljon. Tällä reissulla taas löhöilyä ja rentoilua enemmän, eikä kuviakaan tule räpsittyä yhtä paljon. Yleensä valokuvaaminen on minulle se ykkösprioriteetti, mutta tämäkin sopii minulle erittäin hyvin. On ihan hyvä välillä oikeasti rentoutua.

Kuvia ei tosiaan juurikaan ole, mutta tässä joitain kännykkäräpsyjä eri ihmisten puhelimista:

received_10153718778022118 received_10153718777652118 received_10153718776117118 received_10153718776982118

received_193128857696153

 

Roadtrip osa 4: Keskellä ei mitään

Perjantaiaamuna en oikeastaan edes tiennyt minne olimme lähdössä. Sen tiesin, että menisimme jonnekki parin sadan kilometrin päähän elektronisen musiikin festivaaleille, mutta paikasta minulla ei ollut käryäkään. Suunnitelmat tuntuivat muutenkin vaihtuvat lennosta, joten päätin vain mennä mukana, mitä ikinä eteen tulisikaan. Aamulla tiosin vähän kärtysin asiaa, sillä olin kuvitelmissa, että kävisimme vielä rannalla ja lähtisimme hiljokseen iltapäivästä ajelemaan. Yhtäkkiä olimmekin jo pakkaamassa heti heräämisen jälkeen ja tarkoitus oli lähteä mahdollisimman pian. Olen vähän hitaasti lämpeäväistä sorttia, joten tuollaiset yhtäkkiset suunnitelman muutokset aiheuttavat sopivissa olosuhteissa pientä verenpaineen nousua. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että kyseiset keskustelut käytiin tsekiksi silloin kun en ollut samassa huoneessa.

Päätettiin sitten kuitenkin käydä Ondrejn kanssa pikaisesti uimassa heti aamutuimaan ja jo alkoi taas tätä tyttöä elämä hymyilyttää. Varsinkin, kun nähtiin valaita todella lähellä rannan tuntumassa! Siellä oli ihmisiä sup-laudoilla ja valaat uivat ihan muutaman metrin päästä heistä. Varmasti melko ikimuistoinen kokemus heille.

Jo ennen puoltapäivää istuimme täyteen ahdetussa autossamme ja lähdimme köröttelemään kohti sisämaata. Loppujen lopuksi oli onni, että lähdimme niin aikaisin, sillä päästyämme perille oli aurinko jo laskemassa. En oikein tiedä miten saimme tuhrattua matkaan niin paljon aikaa. Ainakin pysähtelimme muutaman kerran ja kerran olimme vähän hukassakin. Maisemat muuttuivat rannikon verheydestä sisämaan punertavaan erämaahan. Tien varrella oli keltaisia kaktuksia, jotka olivat kuin suoraan jostain sarhakuvalehdestä.

Ennen festivaalialueelle ajoa kävimme vielä lyhyesti patikoimassa läheisessä Girraween kansallispuistossa. Reitti ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen paria kivenmötikkää lukuunottamatta.

DSC_7359

Jotkut olivat kasanneet tällaisia kivikasoja reitin varrelle.

DSC_7372

Seuraavan päivän kohde.

Seuraavan päivän kohde.

DSC_7397

Kookaburra. Uskokaa tai älkää, mutta nämä linnut kuulostavat ihan apinoilta.

Sitten seuraa se hermoja kiristänein osuus. Olimme siis liikkeellä meidän vuokra-autollamme, sillä suunnitelmana oli, että sunnuntaina me jatkaisimme Ondrejn kanssa matkaan takaisin kohti Sydneytä ja Ondrejn sisko ja tämän poikaystävä palaisivat Gold Coastille heidän ystäviensä kyydissä. Ajellessamme kohti festivaalialuetta pimeys alkoi toden teolla laskeutua. Ei siinä vielä mitään, mutta jossain vaiheessa tie muuttui todella huonokuntoiseksi. Olimme tosiaan jo jonkin aikaa ajelleet pienillä hiekkateillä, mutta tämä tie oli täynnä kuoppia ja kiviä. Pari kertaa pohja kolahti ikävän kuuloisesti ja kerran jäimme kiinni hiekkaan. Ei tosiaankaan mikään järkevin paikka viedä vuokra-autoa, mutta eipä tuosta kukaan tiennyt etukäteen. Hammasta purren oli vain ajettava perille. Eikä perillä ollut juuri sen helpompaa. Parkkipaikka ja telttailualue olivat jossain puiden keskellä ja paikassa oli säkkipimeää. Ajoimme vieläpä kantoon, mutta onneksi auton vahingoilta vältyttiin.

Ennen telttapaikan etsimistä koimme pienen hengähdystauon olevan paikallaan. Joimme oluet tuijotellen käsittämättömän upeaa tähtitaivasta, josta pystyi hahmottamaan jopa linnunradan. Tähtiä oli niin paljon, ettei niistä pystynyt erottamaan minkäänlaisia tähtikuvioita. Eläköön valosaasteettomuus!

Joku saattoikin jo arvata, että festivaalit olivat melko hippiluontoiset. Ihmisiä oli oman arvioni mukaan 100-150. Siellä oli yksi lava, jonka edessä ihmiset jammailivat mitä mielikuvituksellisimmissa asuissa. Kyllä huomasi, että ihmiset olivat tulleet sinne ollakseen omia itsejään. Mekin tanssimme varsin antaumuksellisesti keksien toistaan typerämimpiä tanssiliikkeitä, eikä kukaan katsonut kieroon. Melkoisen vapauttava tunne, kun ei tarvitse miettiä mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta.

Esiintyjiin en muuten kiinnittänyt juurikaan huomiota, mutta yksi sen onnistui tekemään. Tämä mies soitti toisella kädellä rumpuja ja toisella kosketinsoittimia. Yhdistelmä jota en ikinä ennen ole nähnyt ja hän oli myös todella taitava siinä. Alueella oli myös tulen pyörittäjä, jolla oli tosiaan käsissään kahden kettingin päässä tulessa olevat pallot. Kokeilin itsekin tuota, mutta melko huonolla menestyksellä, heh. Se näytti paljon helpommalta kuin todellisuudessa oli.

Aamulla herättyämme oli aurinkokin noussut ja vihdoin näimme missä oikeasti olimme.

DSC_7411

Yön pimeydessä luulimme tätä telttaa oikeaksi autoksi. Totuus paljastui aamulla.

Yön pimeydessä luulimme tätä telttaa oikeaksi autoksi. Totuus paljastui aamulla.

Aamulla tajusimme myös, ettei meillä ole oikein mitään järkevää ruokaa. Siksipä olimmekin onnesta mykkyrällä, kun löysimme alueelta pari kojua, jotka möivät kahvia, muffineja, munapekonihampurilaisia ja smoothieita.

DSC_7417

Smoothiet tehtiin lapsityövoimalla :D

Smoothiet tehtiin lapsityövoimalla :D

DSC_7420

Lapsiin oli panostettu ja heille oli rakennettu tällainen jättimainen sirkusteltta leikkipaikaksi.

Lapsiin oli panostettu ja heille oli rakennettu tällainen jättimäinen sirkusteltta leikkipaikaksi.

DSC_4091

Festivaalialueelta lähdettyämme kohtasimme poliisipartion. Meidät pysäytettiin ja kuskina toimineen Ondrejn tenttaaminen alkoi. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että Ondrej oli unohtanut ottaa piilolinssit yöksi pois, joten hänen toinen silmänsä oli melkoisen punainen. Silmän nähtyään poliisi mylvähti “milloin olet viimeksi käyttänyt huumeita?!”. Ei auttanut selittelyt vaan koko auto tutkittiin ja myllättiin huumeiden varalta. Jonkinlainen sylkitesti myös suoritettiin Ondrejlle. Saimme luonnollisesti puhtaat paperit, poliisien harmistukseksi, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Menimme takaisin kansallispuistoon, jossa olimme olleet edellisenä päivänä ja kiipesimme The Pyramid kukkulalle (tai vuorelle niinkuin täällä päin kaikista nyppylöistä sanotaan), joka muistutti lähinnä suurta kalliolohkaretta. Ylämäkeen oli suhteellisen helppo talsia, vaikkei minkäänlaista tukea löytynytkään ja kallion oli todella jyrkkää. Pinta oli kuitenkin sen verran karheaa, että kengät pitivät siinä hyvin. Vain joissain kohdissa oli liukkaampaa ja silloin alkoikin mietityttää, että mitenköhän täältä alas tullaan. Periaatteessa, jos olisit liukastunut, olisi se ollut melko varmasti tarkoittanut hengenlähtöä, sillä mitään ei ollut pysäyttämässä laskua. Noista pahimmista paikoista ei yllättäenkään ole kuvia, sillä huomio oli kokonaisvaltaisesti kiipeämisessä.

DSC_7432 DSC_7434 DSC_4111 DSC_7438

DSC_7445

Pois päin ajellessamme pysähdyimme vielä kerran yhdelle vähän lyhyemmälle patikointireitille. Tässä kohtaa jalat huusivat jo hoosiannaa, eikä reitin varrelta löytynyt kuin vihaisia jättimäisia muurahaisia ja aaltoa muistuttava kivenlohkare.

Nämä kaverit oikeasti hyökkäsivät päälle.

Nämä kaverit oikeasti hyökkäsivät päälle.

Underground Greek

Underground Creek

Illaksi suuntasimme toiseen kansallispuistoon nimeltä Bald Rock. Emme taaskaan ehtineet perille ennen pimeän tuloa, mutta tällä kertaa tie oli ihan hyväkuntoinen, joten auton kolistelulta säästyttiin. Perillä meitä odotti kirjava sakki ihmisiä, joista osan Ondrejn sisko ja tämän poikaystävä tunsivat. Suurin osa oli taaskin tsekkejä, mutta oli siellä myös yksi britti, yksi aussi ja yksi brasilialainen – ja tietysti yksi suomalainen! Sain taas ihmetyttää ihmisiä kertomalla Suomesta ja vastailla kysymyksiin. Kyllä se Suomi vain on melko eksoottinen jopa Euroopasta tuleville ihmisille. Siinä jutustelun lomassa söimme brasilialaisittain valmistettua grillilihaa, joka oli ihan hemmetin hyvää.

DSC_7496

Kokeiltiin myös kuvata tähtitaivasta, mutta vielä siinä on opettelemista. Siellä se linnunratakin pilkottaa puiden takana.

Aamulla herättiin Ondrejn kanssa ennen seitsemää ja pakattiin kamppeet autoon. Jouduimme lähtemään noin aikaisin, sillä puistonvartija oli kuuleman mukaan tulossa seitsemän jälkeen emmekä olleet maksaneet telttapaikasta. Ja se miksi emme olleet maksaneet johtui siitä, ettei ketään ollut paikalla illalla saapuessamme. Niinpä hipsimme pois vähin äänin kuten meitä oli kehoitettu. Sanoimme tietysti hyvästit Ondrejn siskolle ja tämän poikaystävälle, mutta muuta porukkaa emme enää nähneet.

 

Koko päivän vain ajoimme ja ajoimme. Itsekin pääsin vihdoin kunnolla ratin taakse ja ajoin noin puolet matkasta. Viimeisen yön vietimme lähellä Sydneyä The Entrancessa, samalla leirintäalueella kuin ensimmäisen yönkin. Seuraavana päivänä pesetimme auton, palautimme sen ja tulimme Canberraan. Näin koko huikea reissu oli päätöksessään.

Ai miten niin musta auto?

Ai miten niin musta auto?

Onneksi ilmastointi autossa toimi.

Onneksi ilmastointi autossa toimi.

DSC_7558

 

Roadtrip osa 2: Byron Bay

DSC_7034

Oletteko ennen kuulleet Byron Baysta tai Gold Coastista? Kyseiset kaupungit ovat melkoisen tunnettuja surffimekkoina ja rantaparatiiseina. Byron Bay sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Gold Coastin eteläpuolella ja pysähdyimme siellä päiväkseltään ennen suuntamista lopulliseen määränpäähämme. Ondrejn sisko ja hänen poikaystävänsä asuvat Gold Coastilla ja koko matkan pääasiallinen tarkoitus olikin käydä vierailemassa heidän luonaan. Tapasimme heidät itse asiassa jo Byron Bayssa, jossa lounastimme yhdessä, jonka jälkeen lähdimme yhdessä ihmettelemään rantaa ja paikallisia nähtävyyksiä.

DSC_7002

Pysähdyimme jaloittelemaan vielä ennen Byron Bayta eräässä pienessä kyläpahasessa ja näimme ensimmäisen kerran valaita! Niistä ei valitettavasti kunnollisia kuvia saanut, sillä ne näyttivät pinnan yläpuolella vain hieman selkäänsä.

DSC_7000

DSC_6995

DSC_3166

Ondrejn sisko kehui kuinka paljon liskoja tulisimme näkemään. Näimmekin yhden lähtiessämme kiipeämään Byron Bayn majakalle, mutta siihen se sitten jäi. Koko matkan ylös tähyilimme pusikoihin, mutta näimme vain paikallisia kalkkunoita (ainakin niiltä ne näytti). Kyseiset kalkkunat olivat niin tuhottoman yleisiä ja epäkiinnostavia, ettei niistä tullut edes räpsäistyä kuvaa. Niin ja toki valaitakin näimme aina vähän väliä meren pinnalla henkeä haukkaamassa, mutta niistä kun ei kunnollisia kuvia saanut, uhkasi kuvasaldo jäädä laihanlaiseksi. Toki maisemat olivat kauniita.

DSC_7006

DSC_7032 DSC_7020

Australian itäisimmällä pisteellä

Australian itäisimmällä pisteellä

Takaisin tullessamme olimme jo luopuneet toivosta liskojen suhteen. Ei sinänsä harmittanut, sillä kohtasimme jotain parempaa ja odottamatonta, nimittäin nokkasiilin. Peloissaan se raukkariepu tosin oli, sillä se oli vähän satimessa. Pää oli jossain kolossa, mutta muu kroppa ulkopuolella. Ilmeisesti taktiikkana oli “minä en näe niitä, ne eivät näe minua”. Ei ole ihan tavallista nähdä nokkasiiliä Australiassa ja meidän paikallisillekin se oli ensimmäinen kerta kuuden Australiassa asutun vuoden aikana.

DSC_7043

Uskaltautui se sentään sen verran päätä nostamaan, että sai tämän kuvan napattua.

Ja sitten vielä näimme kuin näimmekin toisen liskon. Liskoja näimme itse asiassa myöhemmin Gold Coastilla pilvin pimein, joten ihan turhaa oli valitus niiden näkemättömyydestä.

DSC_7072

Iltapäivällä Gold Coastia kohti ajellessamme pysähdyimme vielä eräälle näköalapaikalle. Mikä tarkoitti lisää kiipeämistä. Maisemat olivat samantyylisiä rantamaisemia ja niitä kohtaan alkoi hieman jo kyllästyminen iskeä. Paikan kohokohta olikin mielestäni kallioiden takaa avautuva pieni musta saari, joka muodostui erikoisista pylväskivistä. No, katsokaa itse, en osaa sitä sen paremmin selittää.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi kuvaputki.

Koko saarta oli mahdotonta saada kuvaan, sillä käytössäni oli sillä hetkellä kameran pidempi objektiivi.

Illalla Gold Coastille päästyämme otimme rennosti ja joimme parit oluset. Ajatuksena oli lähteä  johonkin yömarkkinoille (night market), mutta kolmen yön teltassa nukkumisen jälkeen uni vei voiton. Ette usko kuinka hyvin sitä pieni ihminen nukkuukaan ohuella lattialle levitetyllä patjalla, kun se vain on sisätiloissa. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ei tarvinnut heräillä keskellä yötä kylmyyteen.

Tarkoituksenani oli kirjoitella Byron Baysta ja Gold Coastista samassa postauksessa, mutta näiden kuvien paljouden takia armahdan teidät (ja itseni) ja kirjoitan Gold Coastista oman postauksensa myöhemmin.

Roadtrip osa 1: Kohti pohjoista

Kun lähtöpäivänä vielä hytisin aamuauringossa taksia odotellessani, enpä arvannut millaisissa lämpömittarilukemissa tulisimme takaisin viikkoa myöhemmin. Poissaollessani Canberraa oli kohdannut vuodenaikaan nähden epätavallinen lämpöaalto ja jotkut arvelevat, että alkukesäkin tulee olemaan erityisen kuuma. Mielenkiintoiset ajat edessäpäin etten sanoisi.

Matkamme alkoi Sydneyn lentokentältä, jonka ulkomaan terminaalista kävin poimimassa poikaystäväni. Yhdessä sitten haimme varaamamme vuokra-auton, joka tosin oli odotettua pienempi, sillä edellinen vuokraaja ei ollut palauttanut meille tarkoitettua ajokkia ajoissa. Saimme siitä hyvästä ihan mukavan alennuksen, mikä sopi oikein hyvin tarkan markan opiskelijalle. Aikaa kului paljon säätämiseen, kuten Sydneystä ulospääsyyn ja retkeilytarvikkeiden ostoon, joten ensimmäisenä päivänä emme ehtineet ajaa kovin pitkälle ennen pimeän tuloa.

DSC_6536 DSC_6610

Majoitumme pienessä kaupungissa nimeltä The Entrance. Informaatiopisteeltä meidät ohjattiin eräälle leirintäalueelle, jonka omisti hurmaava iäkäs herrasmies. Hän oli hidas liikkeiltään ja huonomuistinen, mutta vitsit kulkivat. Ihastuin itse paikkaankin, vaikkakaan se ei hinta-laatu-suhteeltaan aivan ykköspaikalle yltänyt. Pystytettyämme Kmartista hankitun  halpistelttamme kävimme kuvaamassa auringonlaskua ja pelikaaneja meren rannalla. Rantakadulla oli pari pienehköä puuta, jotka olivat täynnä pieniä papukaijoja pitämässä jonkinlaista torikokousta. Tai ehkä kyseessä oli enemmänkin jonkin sortin Speed Dating, sillä linnut istuivat oksilla pareittain ja mekastus oli melkoinen. Jotenkin söpöä.

DSC_6542

Ulkokeittiö leirintäalueella

DSC_6569

DSC_6591

Jäätävän yön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Tässä kohtaa meillä ei ollut vielä kummoinenkaan kiire, joten kolusimme kaikessa rauhassa mielenkiintoisilta vaikuttavia paikkoja. Pysähtelimme usein ja ajelimme pikkuteillä. Pelikaaneja oli joka paikassa ja allekirjoittaneen into kyseisiä elukoita kohtaan alkoi hiipua. Ondrej sen sijaan jaksoi edelleen innostua jokaisesta katulampun päällä kyyköttävästä pelikaanista ja pelikaaniparvista nuokkumassa vesistöjen rannoilla. Ihan hauskoja otuksia kaiken kaikkiaan.

DSC_6627 DSC_6630 DSC_6633

12067175_10153266139077746_1169025547_n

Eräällä pikkutiellä ajellessamme alkoi puiden välistä näkyä hiekkadyynejä. Hiekkavalli jatkui ja jatkui kilometritolkulla, joten lopulta päätimme hypätä autosta katsastamaan mitä sen takana oikein näkyy. Jouduimme raivaamaan tiemme läpi pusikon, mikä Australiassa on aina hieman arveluttavaa hommaa. Jotenkin sitä toisaalta on karaistunut noiden hämähäkkien ja käärmeiden suhteen, eikä niitä osaa enää oikein pelätä. Mitä siis löysimme hiekkadyynien takaa? Antaa kuvien puhua puolestaan.

DSC_6653 DSC_6659 DSC_6667 DSC_6677

DSC_2763

Illalla päädyimme kaupunkiin nimeltä Port Macquarie, joka oli melkoisen täynnä ihmisiä. Kyllähän siellä nätit rannat olivatkin ja saimme upeita kuvia. Yö oli jälleen kerran aina jäätävän kylmä, eikä nukkumisesta oikein aamuyöstä tullut mitään. Heräsin silmät turvoksissa ja kärtyisenä. Vauhkosin aikani, kunnes lopulta reissumieli valtasi taas mielen ja oma ärtymys alkoi lähinnä naurattaa. Naurettua tuolla reilun viikon reissulla tulikin paljon. Siinä mielessä on tullut valittua melkoisen hyvin tuo ukkeli, että välillä saa nauraa itsensä tukehtusmiskuoleman partaalle. En väitä, että olisimme jotenkin hulvattoman hauskoja persoonia. Meidän huumorimme vain sattuu kohtaamaan erityisen hyvin.

DSC_6699 DSC_6700 DSC_6710 DSC_6712

Kun ensimmäisen kerran näimme tämän ilmestyksen kohoavan horisontin takaa, emme millään meinanneet ymmärtää mikä tuo punainen pallo oli. Kuuhan se siellä vähän tuhdimmassa mittakaavassa.

Kun ensimmäisen kerran näimme tämän ilmestyksen kohoavan horisontin takaa, emme millään meinanneet ymmärtää mikä tuo punainen pallo oli. Kuuhan se siellä vähän tuhdimmassa mittakaavassa vain.

Viimeisenä varsinaisena ajopäivänämme tiistaina uhrasimme aikaa kiertotielle nähdäksemme erään kansallispuiston, vaikka aika alkoi käydä vähiin. Halusimme olla perillä Gold Coastilla keskiviikkoaamuna, sillä Onderjn sisko oli ottanut töistä vapaata vuoksemme, emmekä viitsineet venyttää tuloamme pidempään. Kansallispuisto oli lopulta vähän turha. Siellä oli jonkinlainen sademetsä ja pari vesiputousta, eikä juuri muuta. Myöhemmässä vaiheessa reissuamme näimme paljon mielenkiintoisempiakin asioita, mutta niihin palaan parissa seuraavassa postauksessa. 

Kohti vuoria. Kansallispuisto oli vuoren päällä, jonne ajaminen melko mielenkiintoista.

Kohti vuoria. Kansallispuisto oli vuoren päällä, jonne ajaminen melko mielenkiintoista.

 

DSC_6837

Dorrigo kansallispuisto

DSC_2924

DSC_6924

DSC_6887

Viimeinen leirintäalue, jolle majoituimme Graftonissa, oli hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti paras. Ensinnäkin maksoimme siitä vain puolet mitä aikaisemmista. Toiseksi suihkut ja vessat olivat todella siistit ja kyseisissä tiloissa soi radio. Kolmanneksi jokaisella teltta-/asuntoautopaikalla oli oma palmu, hahaa! Kaiken kaikkiaan paikka oli todella idyllinen. Harmi kyllä leirintäalueen nimeä en tiedä.

DSC_6969 DSC_6974

Siinäpä sitä kuvapläjäystä kerrakseen. Kirjoitan Byron Baysta ja Gold Coastista ensi kerralla. Loppuun vielä bonuskuva arvaatteko mistä – no auringonlaskusta tietysti. Taisimme kehittää jonkinlaisen harrastuksen auringonlaskujen kuvaamisesta.

DSC_6915