Surffiviikonloppu Batemans Bayssa

Viime viikonloppuna käytiin verestämässä surffitaitoja, kun ne nyt vielä tuoreessa muistissa olivat. Luultavasti tuo oli myös viimeinen surffaukseni täällä, sillä lähden jo viikon päästä Uuteen-Seelantiin ja vaikka Roadripillä Cairnsiin mahdollisuus surffaukseen olisikin, en luultavasti raaski siihen enää roposiani pistää.

Jo ennen lähtöä tuli hieman takapakkia asioihin, kun kaksi kyytiläistä perui lähtönsä perjantaiaamuna. Nämä Amerikkalaiset kertoivat syyksi sen, että toisen heistä luottokortti oli varastettu edellisenä iltana ja tili tyhjennetty saman tien. Kylläpäs sattuikin. Haistoimme terävinä suomalaisina heti palaneen käryä, mutta vastailimme kuitenkin heidän nyyhkytarinointiinsa myötätuntoisesti. Meidän kohta valmis asianajajamme oli sitä mieltä, että pyytäisimme heitä maksamaan oman osuutensa autovuokrasta, sillä emme niin lyhyellä varoitusajalla saaneet ketään tilalle. Ja kyllä, olimme juuri niin paskiaisia, että teimme sen. Sanoimme kyllä tulevamme vastaan jonkin verran, sillä olihan siihen pieni mahdollisuus olemassa, että tarina olisikin tosi. Tyttö laitteli lisää nyyhkyviestejä, ettei hänellä ole varaa edes ruokaan, mutta sanoi sitten maksavansa joskus tulevaisuudessa.

Ja tiedättekö mitä illalla tapahtui. Tämä järjenjättiläinen laittoi Facebookiin päivityksen kuta kuinkin näin: “Jeee menossa Sydneyyn, mahtava viikonloppu tulossa!”. Että se siitä rahattomuudesta. Olisimme varmasti jättäneet asian sikseen jo alkuunsa, jos vale ei vain olisi ollut näin törkeä ja ilmiselvä.

No mutta, mukavampiin asioihin, eli siihen surffaukseen. Otettiin itsevarmoina kovat laudat heti kättelyssä, eli astetta ammattimaisemmat. Meri käytti tietysti tilaisuutensa hyväksi ja opetti tolleroille vähän nöyryyttä. Paitsi, että aallot olivat hankalat, oli myös laudalle pääsy kinkkistä. Aurinkokaan ei antanut armoa vaan poltti naaman karrelle 50+ vedenkestävästä aurinkorasvasta huolimatta. Illalla kirvelsi naamaa, hiekkaa oli korvissakin asti ja tukka oli vähintäänkin kuin röllipeikolla, mutta siitä huolimatta oli hyvä fiilis.

Seuraavana päivänä luonto oli meille jo armollisempi ja aallot suorastaan huikeat. Edellisestä päivästä viisastuneena otin pehmeän laudan, joka sopii aloittelijoille paremmin, ja kyllähän se surffaus taas sujui ihan eri malliin. Onnistuin myös ensimmäistä kertaa pääsemään rantaa puskevien aaltojen läpi kauemmas ulapalle, jossa aallot olivat isompia. Välillä niitä sai odotella ja pelkästään laudan päällä lilluminen oli mukavaa. Merta tulee kyllä todella ikävä Suomessa.

02060059

02050043

00170002

00020029

Tehdessämme lähtöä alkoi epäonni taas vainoamaan. Ensin meni yksi puhelin rikki (ei minun), joka lensi pyyhkeen laskoksista asvalttiin. Tämä oli tälle tyypille jo kolmas kerta, kun rikkoo puhelimensa täällä, että siinäpä sitten onkin vakuutusyhtiölle selittämistä. Tämän jälkeen menimme ostamaan ruokaa vielä juuri ennen lähtöä ja eiköhän ollut sillä välin joku ukkeli peruuttanut meidän vuokra-autoon. Ja lommohan siihen tuli. Onneksi oli sen verran rehellinen kaveri, että jäi odottamaan meidän paluuta autolle, eikä lähtenyt luikkimaan. Meillehän tuosta ei kuluja pitäisi tulla, mutta ylimääräistä paperityötä ja ajanhukkaa se aiheutti. Ja pari harmaata hiusta.

Asiat ei ihan menneet tuona viikonloppuna putkeen, mutta surffaus oli sentään mukavaa.

Ja sitten mainoksiin.

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa! Anna äänesi superkuulle. Tämä hieman tärähtänyt kuva haluaisi voittaa vaihtareille järjestetyn kuvakisan Facebookissa. Äänestyslipukkeena toimii tykkäys ja sen voit käydä tekemässä täällä – kliketiklik!

DSC_6721

Mut ei oo pakko hei! :)

Surf Camp

Surffasin ensimmäistä kertaa viikko sitten Seven Mile Beachilla. Kyseessä oli vaihtaritoimiston kautta järjestetty viikonlopun kestänyt Surf Camp. Hintaan kuului kahden päivän opetus, ruuat, majoitus, välineet ja kuljetus.

Perjantaina viiden aikaan illalla meitä tuli noutamaan bussi, joka kuljetti meidät rannikolle. Matkan olisi pitänyt kestää vajaa kolme tuntia, mutta koska kuskin navigaatiotaidoissa oli parantamisen varaa, meni meillä siihen 6 tuntia. Ennen rannikkoa tie kulkee vuoristossa ja olihan se aika mielenkiintoinen kokemus ajella siellä serpentiiniteillä pimeässä kaksikerroksisella bussilla. Toisaalta pimeydessä ei nähnyt sitä pudotusta, joka tien vierustalla odotti, joten laskettakoon se plussaksi.

Vilpoisan yön jälkeen (auki jääneestä ikkunasta puhalsi kylmää yöilmaa) kävimme heti aamusta tositoimiin. Otimme märkäpuvut ja lompsimme rannalle, jossa meitä odotti joukko surffiopettajia. Porukka jaettiin kolmeen ja jokaisella ryhmällä oli kaksi opettajaa. Ensi alkuun käytiin läpi luonnollisesti teoriaa ja kuivaharjoittelua. Sitten päästiinkin jo veteen, jossa merivesi otti meidät vastaan tunkeutumalla sieraimiin ja kurkkuun. En vielä tuossa vaiheessa tajunnut kääntää päätäni aaltojen pärskiessä naamalle, joten ihan oma vika. Unohdin myös samantien meille opetetut vaiheet, jotka läpikäymällä pääsisi seisomaan laudalle. Tein vain niinkuin tuntui luonnollisimmalta ja se toimi. Onnistuin pysymään pystyssä laudalla, tosin vielä melko huterasti.

10887314_10153147977581931_869330749134222636_o

Meikäläisten porukka. Ainoa ryhmään osunut mies juoksi pakokauhun vallassa toiseen tiimiin, kun huomasi joutuneensa naisten ympäröimäksi.

Kävimme välillä lounastamassa ja iltapäivällä palasimme rannalle. Jälleen kävimme hieman teoriaa läpi ja tällä kertaa vähän lämmittelyä ja venyttelyäkin. Veteen mennessämme huomasimme pian aaltojen olevan hyvin erilaisia kuin aamulla. Nyt ne läiskähtivät alas ja laudalla pysyminen oli lähestulkoon mahdotonta. Pari kertaa pyörin veden alla kuin pesukoneessa ikään ja kolauttelin raajojani niin lautaan kuin meren pohjaankin. Meille kerrottiin aallokon johtuvan laskuvedestä, jonka vuoksi aallot tulisi ottaa vasta niiden rikkoonnuttua. Sen jälkeen alkoikin taas sujua ja tämän kerran edistys näkyi tasapainon vahvistumisena.

12119909_10153148125881931_7274641978531529142_o

Illalla majapaikassamme järjestettiin bileet. Kymmeneltä alkanut hiljaisuus kuitenkin ajoi meidät läheiseen kylän ainoaan baariin, jossa esiintyi keski-iän ohittanut nainen bassokitaristin kanssa. Muut instrumentit tulivat nauhalta. Yhtään liioittelematta voin todeta, että oli paras baari-ilta koko Australiassa oloaikana! Musiikki oli menevää, yhdistellen vanhaa ja uutta ja meno oli katossa. Joistain löytyi myös keppi, jonka alitse siellä sievässä jonossa mambottiin. Baari meni kiinni jo kahdeltatoista, mikä oli vain hyvä, sillä aamulla herätys oli seitsemältä.

Seuraavana päivänä meille kerrottiin kääntymisestä ja painon vaihteluista laudalla. Aallot olivat rauhallisempia kuin edellisenä iltapäivänä, mutta eivät yhtä täydellisiä kuin ensimmäisellä kerralla. Onnistuin kuitenkin kääntymään heti ensimmäisellä yrittämällä, mikä oli tietysti mahtavaa. Loppua kohden aallot alkoivat ilmestyä vähän turhan tiheään ja niiden ottaminen alkoi käydä vaikeaksi. Mukavaa oli kuitenkin ja taas edistyttiin.

12141106_10153147988346931_42187765944972559_o

Viimeisenä päivänä delfiinit uiskentelivat kanssamme!

Loppupäivän ohjelmassa oli viimeinen lounas, löhöily, tavaroiden pakkaus ja lopulta lähtö. Viikonloppu ei varsinaisesti vastannut niitä mielikuvia, joita meille tuputettiin. Mutta opetukseen olen tyytyväinen, sillä opin enemmän kuin olin ajatellutkaan.

00010013

Hakuna matata – No worries